Alma Median pääkonttori ulkoapäin

Alma Media pohjoismaisten mediayhtiöiden parhaimmistoa kansainvälisessä ilmastonmuutosohjelmassa

Alma Media säilytti ohjelmassa edellisvuotisen B-tasonsa. 

-Myös maailmanlaajuisesti tarkastellen Alman tulos on hieno, sillä se ylittää selvästi alan kansainvälisen keskiarvon. CDP-tuloksellaan Alma kuuluu siis selvästi media-alan kärkiyritysten joukkoon, toteaa Alma Median yritysvastuupäällikkö Kirsi Hantula.

-Alma Media on laatinut itselleen pitkän aikavälin ympäristötavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tuore CDP-tulos antaa tukea sille käsitykselle, että suuntamme on oikea.

CDP on kansainvälinen organisaatio, jonka kehittämää ympäristöraportoinnin mallia käyttävät monet suuret yritykset maailmanlaajuisesti. Siksi yritysten CDP-raporteista on tullut tärkeä työkalu muun muassa monille institutionaalisten sijoittajien päätöksenteossa. Ne käyttävät raportteja, kun ne tekevät päätöksiä uusista yrityksistä.     

Tänä vuonna raporttinsa CDP:lle jätti yhteensä 6316 yritystä eri puolilta maailmaa.
 
  • Päivämäärä: 26.10.2017, 14.55
  • Uutisen tyyppi: Uutinen
  • Teema: Kestävä media
  • Teksti: Alma Media

Jaa artikkeli:

Lue seuraavaksi:

Mediayritykset löivät viisaat päänsä yhteen – Read Hour synnytti kansanliikkeen

Suomalaisten lukutaito on rapistumaan päin. Se on huono asia, sillä ilman vahvaa lukutaitoa työelämässä ei pärjää nyt eikä tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten säätiö ja media- ja markkinointiviestintäala tarttuivat ongelmaan ja osuivat ajan hermoon Read Hour -kampanjallaan.

Kestävä media

”Haluaisin jäädä tänne koko päiväksi” - koululaiset lukivat päiväkotilapsille

Into lukemiseen sytytetään jo lapsena ja usein parhaimpina innoittajina lasten lukemiselle toimivat isommat lapset. Alma Media, Lasten ja nuorten säätiö sekä Otava Kustannus jalkautuivat yhdessä päiväkoteihin Porissa, Vantaalla ja Tampereella, kun niiden kummiluokkien oppilaat kävivät lukemassa lapsille

Kestävä media

Nopean kerronnan media

Toimitusten pitää kertoa työprosesseistaan avoimesti, toteaa Iltalehden päätoimittaja Erja Yläjärvi. Media säilyttää luottamussuhteen lukijoihinsa avoimuutta lisäämällä.

Kestävä media

Turvallisesti verkossa

Lainsäädäntö asettaa selvät rajat käyttäjädatan hyödyntämiselle, kertoo Alma Median digijohtaja Santtu Elsinen.

Kestävä media