Alma Media > Mainostajalle > Hyvä sisältömarkkinointi hyödyttää sekä yritystä että sen asiakasta

Hyvä sisältömarkkinointi hyödyttää sekä yritystä että sen asiakasta

Alma Median julkaisuissa on kaupallisia sisältöjä, jotka tavoittavat joskus enemmän lukijoita kuin samasta aiheesta tehty toimituksellinen sisältö. Sisältömarkkinointijohtaja Hanna Repo kertoo, miten sisältömarkkinointi onnistuu.

Sisällöillä markkinoiva yritys tarjoaa nykyisille ja tuleville asiakkailleen hyödyllistä ja kiinnostavaa sisältöä omissa nimissään. Samalla kun yritys vahvistaa omaa asiantuntijakuvaansa, se auttaa asiakkaitaan hyötymään tuotteista tai palveluista enemmän. Sisältömarkkinoinnista on tullut tehokas keino kasvattaa yrityksen tunnettuutta, muuttaa yleisön mielikuvia, sitouttaa asiakkaita ja löytää uusia.

Yksi toimiva tapa on julkaista yrityksen sisältöjä siellä, missä on jo valmiiksi muitakin aihepiiriä käsitteleviä sisältöjä. Esimerkiksi Instagramissa, Youtubessa ja valtaosassa suomalaisia medioita julkaistaan tällaisia kaupallisia sisältöjä.

”Alma Median – ja uskoisin, että muidenkin mediatalojen – julkaisuissa on kaupallisia sisältöjä, jotka keräävät yhtä paljon tai enemmän lukijoita kuin saman aihepiirin journalistiset artikkelit”, Hanna Repo kertoo.

Hän muistuttaa, että sisällön pitää olla ammattilaisen kirjoittama tai kuvaama ja sopia ympäristöönsä. Tyrkyttävä tai huonolla suomella tehty sisältö ei kerää yleisöä – ja tuskin houkuttelee asiakkaitakaan.

”Toki lukijamäärä on tärkeä mittari vain silloin, kun markkinoitava asia liittyy lähes kaikkien ihmisten elämään. Kun tavoitellaan esimerkiksi b2b-päättäjiä, on olennaisempaa, että artikkelin lukevat juuri oikeat henkilöt, ei koko kansa.”

Sisältömarkkinoinnin tavoitteena on luoda erinomaista sisältöä, joka hyödyttää sekä yritystä (euroina) että asiakasta (tyytyväisyytenä).

Miten sisältömarkkinoinnin juttu saadaan onnistumaan?

”Kannattaa miettiä asiaa kahdesta näkökulmasta: Mikä oikeasti kiinnostaa tuotteen tai palvelun mahdollisia käyttäjiä ja miten sisältö viedään juuri oikean kohderyhmän luettavaksi.”

Tässä vielä neljän kohdan muistilista onnistuneen sisältömarkkinoinnin toteuttamiseen:

  1. Teroita tavoite

    Ennen jokaisen sisällön tekemistä on tärkeää miettiä, mitä sillä tavoitellaan: halutaanko vahvistaa tiettyä mielikuvaa tai asiantuntijuutta, ohjata uusia ihmisiä verkkokauppaan, kasvattaa keskiostosta, luoda ajatusjohtajuutta tai esimerkiksi vähentää reklamaatioita tai puhelinsoittoja asiakaspalveluun? Sisältö suunnitellaan tukemaan valittua tavoitetta.

  2. Mittaa sitä, mitä tavoittelet

    Täyttyykö sisällölle asetettu tavoite? Nykyään on tarjolla niin paljon erilaisia työkaluja, että sisältömarkkinoinnin onnistumista voi myös mitata. Tärkeintä on valita oikeat mittarit: Ajatusjohtajuuden rakentamista ei mitata uusilla kaupoilla eikä uusien asiakkaiden löytämistä kanta-asiakkaiden palautteella.

  3. Älä keskity tuotteen erinomaisuuteen vaan siihen, mitä hyötyä siitä on asiakkaallesi

    Sisältömarkkinoinnin perusperiaate on keskittyä yritystä itseään kiinnostavien asioiden sijaan asiakkaita kiinnostaviin kysymyksiin. Silloin asiakkaat myös todennäköisemmin jakavat sanomaasi eteenpäin.

    Kun yritys kertoo asiansa kiinnostavasti ja tarjoaa hyötyä, huvia, inspiraatiota ja vinkkejä, asiakkaat viettävät aikaa sen parissa. Se, kuinka pitkään yksittäistä sisältöä on luettu, antaa suuntaa siitä, miten viesti on mennyt perille. Tärkeä periaate on, että viihtyäkseen sisällön parissa asiakkaan täytyy kokea se arvokkaaksi.

  4. Huolehdi että sisältösi löydetään

Sisältöjen jakelu eri kanavissa on sisältömarkkinoinnissa erityisen tärkeää. On mietittävä, missä ja millä tavalla yrityksen sisällöt ovat tarjolla. Harva asiakas alkaa erikseen etsiä tietyn yrityksen sisältöjä.

Ennen viestin asiakkaalle kantoi perille posteljooni, nyt se kulkeutuu perille dataa ja automatiikkaa hyödyntämällä. Kun 30 000 ihmistä lukee kiinnostavaa artikkelia kaksi minuuttia, yrityksen viestin parissa on vietetty tuhat tuntia. Se on sama asia kuin pitäisi kolmen tunnin seminaarin, jossa on yli 300 ihmistä kuulolla.

Määrää keskeisempää on kuitenkin laatu. Laadukas sisältö tavoittaa yleisön ja kannustaa asiakkaita palaamaan sen pariin. Laadukasta sisältömarkkinointia tehdään pitkäjänteisesti. Verkossa sisältö tekee töitä pitkään ja kerää uusia lukijoita jopa vuosia.

  • Julkaistu: 2.8.2018, 10:15
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli