Iltalehden toimituksellisen sisällön joukossa julkaistavia kaupallisen yhteistyön artikkeleita. Artikkelien sisältö voi olla esimerkiksi tekstiä, kuviaa, videoita tai testi.
Artikkelit ovat oivallinen tapa tuoda esiin yrityksesi asiantuntemusta, tai kertoa tuotteista ja palveluista kiinnostavasti osana sitä käyttävän kohderyhmän arkea. Artikkelien voima on pitkäaikaisessa ja säännöllisessä sisällöntuotannossa.
Advertoriaali eli painetussa lehdessä julkaistava mainostajan artikkeli on lehtijutun muotoon kirjoitettu ja taitettu lehti-ilmoitus. Advertoriaalissa voit esimerkiksi tuoda vakuuttavasti esiin yrityksesi erityisasiantuntemusta tai esittää palvelun hyödyt käyttäjiensä äänellä.
Artikkelisarja
näyttävä ja pitkäkestoinen kokonaisuus, jossa mainostaja voi julkaista tiettyyn aihepiiriin liittyviä sisältöjä säännöllisesti. Sisältöjen yhteyteen on mahdollista rakentaa jatkuva brändinäkyvyys.
Kumppanisisällöt on median osio, jossa yritys voi julkaista omaa sisältöään osana tunnettua ja vaikuttavaa uutismediaa
Omalle asiakaskohtaiselle koontisivulleen yritys voi julkaista mediaympäristöön sopivaa sisältöä, kuten artikkeleita, blogeja, podcasteja tai videoita.
Kumppanisisällöt sopivat erinomaisesti esimerkiksi brändin tunnettuuden kasvattamiseen sekä yrityksen asiantuntijuuden vahvistamiseen päättäjäkohderyhmässä.
Näkyvyys koostuu: Natiivi, Display, Uutiskirje Raportti ja analyysi tuloksista: Sisältyy hintaan Oma koontisivu julkaisuille: Sisältyy hintaan
Kumppanisisällöt +Business
Näkyvyys koostuu: Natiivi ja Display haluamallasi kohdennuksella Raportti ja analyysi tuloksista: Sisältyy hintaan Oma koontisivu julkaisuille: Sisältyy hintaan
Mainostajan ehdoilla toimiva mediatila, jonka ympärillä ei ole mainontaa ja julkaisumedian brändi on tyylikkäästi taustalla.
Supersisältö perustuu näyttävään ilmaisuun, liikkeeseen tai interaktiiviseen sisältöön, joka saa lukijan viihtymään artikkelissa. Mielikuva viestistä vaikuttava ja mieleenjäävä.
Huom! Supersisällöt ovat aina Brand Studion tuotantoa.
Etuovi.com Artikkeli ja Blogi
Etuoven sisältömarkkinointiratkaisu brändin rakentamista ja/tai vahvistamista varten. Sisältömarkkinoinnin avulla saat lukijat viettämään aikaa viestisi äärellä, voit kertoa tuotteestasi uskottavasti ja ohjata lukijoita palveluidesi äärelle.
Artikkelilla voit jakaa arvokasta tietoa ja näkemyksiä alan trendeistä, innovaatioista ja ratkaisuista.
Houkuttele lukijoita tutustumaan yritykseesi ja rakenna mainettasi luotettavana ja asiantuntevana toimijana.
Artikkelissa voit hyödyntää monipuolisesti kuvia ja tekstiä.
Kiinnostavaartikkeli saa lukijan viettämään aikaa viestisi äärellä.
Hyvinluotu viesti jää mieleen.
Artikkelijulkaistaan osana Etuovi.com Koti -sisältöjä. Se on autenttinen mediaympäristö, jonka ympärillä on muuta mainontaa sekä sisältöjä.
Parhaimmattuloksetsaat tilaamalla Brand Studion tuotannon artikkelillesi. Tuottajamme tuntevat Etuovi.comin lukijat ja osaavat kirjoittaa heitä kiinnostavalla tavalla.
Voittuottaa myös itse tekstin ja hyödyntää editointipalveluamme.
Yhdelläartikkelilla voit tavoittaa 14 vrk aikana 1,3 miljoonaa uniikkia käyttäjää, saada jopa 2000 lukijaa ja näkyä miljoonalla sivulatauksella.
Etuovi.com Blogi
Blogi on lyhyt tekstiartikkeli, jossa on kirjoittajan kuva, linkkejä ja tekstiä.
Herätä luottamusta ja vahvista lukijan sidettä yritykseesi säännöllisellä blogikirjoittelulla. Omalla nimellä ja kasvoilla kirjoitettu teksti on henkilökohtainen ja aito.
Hyväblogiteksti on huomio, mielipide tai väittämä alaa puhuttavasta aiheesta tai epäkohdasta.
Voit rakentaa sisältöön vahvan linkityksen palveluihisi tai jopa suoraan ostoputkeen.
Blogit arvokkaassa domainissa ovat tehokas keino vahvistaa hakukonenäkyvyyttäsi.
Blogisi julkaistaan osana Etuovi.com Koti -sisältöjä. Se on autenttinen mediaympäristö, jonka ympärillä on muuta mainontaa sekä sisältöjä.
Sisältö voi olla omaa tuotantoasi ja halutessasi, voimme auttaa sen editoinnissa.
Yhden blogikirjoituksen avulla voit saada 7 vrk aikana valtakunnallisesti jopa 500 lukijaa ja näkyä yli 300 000 sivulatauksella.
Konseptointi
Luova konseptii on asiakkaan tarpeeseen ideoitu ja suunniteltu tapa toteuttaa kampanja kiinnostavasti, koukuttavasti ja tuloksellisesti. Konsepti varmistaa, että puhuttelemme juuri oikeita yleisöjä ja poimimme tarinaasi juuri heitä kiinnostavat teemat ja näkökulmat. Konseptimme perustuvat Alma Median dataan ja insightiin kohderyhmästäsi ja toimialastasi.
Ammattitoimittaja osaa kertoa asian kiinnostavasti, löytää lukijoita houkuttelevat näkökulmat ja yleisöä puhuttelevat otsikot. Teemme sinulle valmiit sisällöt helposti ja luotettavasti.
Videotiimimme suunnittelee ja toteuttaa videoita mainoksiksi, videoita puhelimiin ja pöytäkoneille, nettisivuille, messunäytöille, hallien jumboille, myyntipäällikön läppärille, seminaarin avauksiin, tv-spoteiksi, brändivideoiksi, asiakaskertomuksiksi ja sosiaaliseen mediaan – kaikille näytöille ja moneen tarpeeseen.
Kun haluat tehdä sisällöstä seikkailun, voimme luoda teemaasi sopivan virtuaalitilan. Sen huoneissa voi olla 3D-malleja, ääntä, videoita, artikkeleita ja kuvia, ja käyttäjä voi liikkua tilassa tutkien sisältöjä omassa tahdissaan. Tarinoilla höystetty näyttelytila, paikkoja tai tuotteita esittelevä studio, oma akatemia puhujineen, kokemuslaboratorio… vain mielikuvitus on rajana.
Mainos, joka muistuttaa palvelun sisältöä, mutta on merkitty mainokseksi. Ohjaa usein asiakkaan verkkosivuilla olevaan sisältöön. Kustannustehokas mainosmuoto, jolla kasvatat sisältömarkkinointisi näkyvyyttä.
Perusaineistot tulee toimittaa viimeistään kolme (3) kokonaista arkipäivää ennen kampanjan alkua klo 12,00 mennessä.
Erikoisaineistot tulee toimittaa viisi (5) kokonaista arkipäivää ennen kampanjan alkua klo 12,00 mennessä. Erikoisaineistoja ovat esimerkiksi: HTML5, Celtrat, paraati+tapetit, cross-devicet, uutiskirjeet ja somenostot.
Sisältömarkkinoinnin yhteydessä näytettävä, sivun alareunasta nouseva keskusteleva pop-up -mainosformaatti, jonka avulla viestit yhdellä mainoksella monimutkaisia kokonaisuuksia, useille kohderyhmille, ostopolun eri vaiheissa.
Tarkasti käsikirjoitettu vuorovaikutus osallistaa lukijoita ja saa heidät viettämään aikaa brändisi parissa. Tämä mikä voimistaa brändimielikuvaa ja tarjoaa arvokasta dataa kohderyhmien vastauksista.
Kauppalehti, Alma Business RON, Uusi Suomi, Arvopaperi, Mikrobitti, Talouselämä, Tekniikka&Talous, Tivi
Kysyttäessä
Huom! Myydään sisältömarkkinointiartikkelien yhteydessä. Hintaan lisätään tuotanto- ja julkaisukustannukset.
Keskustelevan mainonnan ratkaisut
Alman Display-mainospaikoilla näytettävä keskusteleva mainosformaatti, jonka avulla viestit yhdellä mainoksella monimutkaisia kokonaisuuksia, useille kohderyhmille, ostopolun eri vaiheissa.
Tarkasti käsikirjoitettu vuorovaikutus osallistaa lukijoita ja saa heidät viettämään aikaa brändisi parissa. Tämä mikä voimistaa brändimielikuvaa ja tarjoaa arvokasta dataa kohderyhmien vastauksista.