Alma Media > Mainostajat > Caset > Alma Businessmediat > Varova

Natiivikampanja Kauppalehdessä kasvatti Varovan verkkosivujen kävijämääriä jopa 50 %

Varova on logistiikka-alan perheyritys, joka palvelee suomalaisia vienti- ja tuontiyrityksiä kansainvälisiin kuljetuksiin sekä huolintaan liittyvissä asioissa. Vuoden 2017 lopulla Varova halusi toteuttaa kampanjan, jonka avulla se pääsisi kertomaan kohdeyleisöilleen tulevasta verotukseen liittyvästä muutoksesta. Ratkaisuksi valikoitunut natiivimainoskampanja Kauppalehdessä osoittautui menestykseksi: Varovan verkkosivujen kävijämäärät jopa puolitoistakertaistuivat lukijoiden löytäessä tiensä heille relevanttien sisältöjen pariin.

Kampanjalla haluttiin kertoa tulevasta verotusmuutoksesta

Vuoden 2018 alussa voimaan astunut uusi käytäntö maahantuonnin arvonlisäveron maksamisessa ja raportoinnissa edellytti toimenpiteitä myös Varovan tuontikaupan asiakkailta. Kampanjalla haluttiinkin paitsi muistuttaa asianosaisia tahoja muutoksesta, myös nostaa esiin Varovan asemaa huolinnan asiantuntijayrityksenä. 

Kohderyhmänä olivat Euroopan Unionin ulkopuolelta maahantuontia Suomeen harjoittavat yritykset sekä maahantuontiyritysten kirjanpitoa hoitavat tilitoimistot. Varovan tavanomaisesti tavoittelemien logistiikkapäättäjien lisäksi tällä kertaa haluttiin tavoittaa erityisesti kohdeyritysten talous- ja kirjanpitotehtävissä työskentelevät henkilöt.

Toteutuksena natiivikampanja Kauppalehdessä

Toteutustavaksi valittiin Kauppalehden verkkosivuilla julkaistu natiivikampanja, jota käytettiin tukemaan Varovan suoraa asiakasviestintää. Kampanjan sisältö oli hyvin asiapitoinen, ja sen otsikoinnissa kerrottiin selkeästi, kenelle sen sisältämä tieto oli oleellista. Näin kampanjan kautta laajempiin aihetta koskeviin sisältöihin Varovan verkkosivuilla jatkoivat klikkaamalla vain ne, joille aihe oli relevantti tai muuten kiinnostava.

Kokonaisuudessaan kampanja sisälsi viisi erilaista natiivimainosta, joista parhaan klikkiprosentin, 1,20 %, saavutti toteutus otsikolla ”Tuotko maahan tullattavaa tavaraa? Huomioi ajoissa arvonlisäverokäytännön muutos.”

Verkkosivujen kävijämäärät kasvoivat jopa 50 %

Kampanjan ansiosta Varovan verkkosivujen kävijämäärä kasvoi tuntuvasti. Ensimmäisen jakson aikana kävijämäärät sivustolla kasvoivat yli 40 % edelliseen kahteen viikkoon verrattuna, ja olivat jopa 50 % korkeammat kuin vastaavalla aikavälillä edellisenä vuonna.

Varovan markkinointipäällikkö Anne Paananen kehuikin natiivimainonnan osoittautuneen erinomaiseksi ratkaisuksi, joka mahdollisti sisältömarkkinointikampanjan toteuttamisen matalalla kynnyksellä ja nopealla aikataululla.

AnnePaananenVarova_cr

 

 

Alma auttoi meitä pääsemään alkuun natiivimainonnassa, jonka olemme nyt ottaneet osaksi digitaalista viestintäämme.
Kampanjan onnistumista tehostaa, että yleisön kiinnostuksen näkee saman tien, ja testivaiheen jälkeen voidaan valita parhaiten toimivan otsikon ja kuvan yhdistelmä.”
Anne Paananen, Markkinointipäällikkö, Varova Oy

Sinullekin menestystarina?

Ota yhteyttä mediamyyntiimme >>

Katso lisää asiakkaidemme onnistuneita caseja >>