alma_helsinki2925_1500x370

#almaspirit

Vacancies

03.07.2018

Toimittaja Kauppalehti Optioon

Etsimme toimittajaa Kauppalehti Option tiimiin. Kauppalehti Optio on 20 kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti, jolla on 182 000 lukijaa. Optio kertoo ihmisistä ja ilmiöistä, jotka muokkaavat maailman ja talouden tulevaisuutta. Tarjoamme lukijoillemme myös ajatuksia ja vinkkejä vapaa-aikaan ja sosiaalisen pääoman kasvattamiseksi. Suhtaudumme intohimoisesti ratkaisujen etsimiseen: jos maailmassa on ongelma, jossain on siihen ratkaisu.

Haemme erityisesti aikakauslehden konseptoinnin ja digikonseptoinnin osaajaa, joka ymmärtää aikakauslehden kaupallisten ulottuvuuksien päälle. Edellytämme pitkän tekstin hallintaa ja kykyä sukeltaa henkilöjutuissa virallisen kulissin taakse ja tunnistaa ajassa olevia ilmiöitä. Etsimämme toimittaja kirjoittaa yhtä luontevasti niin printtiin kuin verkkoonkin ja pystyy toteuttamaan myös video- ja podcast-julkaisuja.

Optiota tehdään pienessä tiimissä, joten monipuolinen heittäytymiskyky on välttämättömyys. Kaikki aiheet ovat sinun aiheitasi. Kauppalehti Optio on osa Alma Talentia ja toimimme osana Suomen suurinta taloustoimitusta, jonka ammattitaidolla syntyvät muiden muassa Kauppalehti, Talouselämä, Kauppalehti Fakta ja Markkinointi & Mainonta.
 
Tarjoamme sinulle modernin työympäristön Alma-talossa Helsingin keskustassa. Saat käyttöösi parhaat välineet, tueksesi mahtavan työyhteisön sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi.

Oletko sinä etsimämme henkilö? Lähetä hakemus, cv ja mahdolliset juttunäytteet 15.8.2018 mennessä oheisen linkin kautta.

Lisätietoja tehtävästä antavat Option toimituksen esimies Jenny Jännäri, p. 050 330 0631 (9.8.2018 saakka) ja Kauppalehden ja Kauppalehti Option päätoimittaja Arno Ahosniemi, p. 040 588 6834.
 
#almaspirit
#rohkeuskasvaa

 

Apply now

Subscribe to information on vacancies

Couldn’t find a suitable job among our current vacancies? Not to worry! We are always on the look-out for various kinds of professionals. If we don’t currently have a vacancy that matches your wishes, you can submit an open application.

When submitting your open application, you can also subscribe to an e-mail service to be informed of new vacancies at Alma Media according to the criteria you choose. If you wish to edit your open application or submit it for a vacancy that interests you, please sign in to your account.

You can unsubscribe to stop receiving information on vacancies at any time. Open applications remain valid for 12 months.

Forgot your password? Request new login information.

Please note that this service is in Finnish only.