Tarvelähtöiset ratkaisut kasvun vauhdittamiseksi
Viitoittavat matkaasi menestykseen
Jos määränpääsi on selvä, mutta et tiedä miten sen saavuttaisi, me voimme opastaa parhaan reitin perille ja tarjota matkan varrella tarvittavat työkalut karikkojen välttämiseksi.
Yrityselämässä tulee säännöllisesti eteen muutostilanteita, joita tarvitaan kasvun ja menestymisen varmistamiseksi. Olemme pohtineet näiden muutosten syitä ja tavoitteita sekä etenkin onnistumisen edellytyksiä. Olemme koonneet valmiiksi huolella mietittyjä paketteja kasvun vauhdittamiseksi, oli akuutti tilanne yrityksessänne sitten yrityskauppa, brändiuudistus, lanseeraus tai uuden kohderyhmän haltuunotto. Muun mainonnan ohella kannattaa tarttua näihin tarvelähtöisiin sisältömarkkinoinnin paketteihin.
Etusivun juttu
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan – valtakunnallisen median omaan tyyliin otsikoidulla ja kirjoitetulla artikkelilla. Kuluttajat tavoitat kaupallisen yhteistyön artikkelilla, joka on vuorokauden Iltalehden etusivulla verkossa ja viikon aiheeseen sopivalla osastolla (kuten perhe, asuminen, digi, hyvä olo jne.).
Yrityspäättäjille, asiantuntijoille, sijoittajille sekä yrittäjille viestit tehokkaasti Kauppalehden, Talouselämän, Uuden Suomen, Arvopaperin sekä muiden Alma Talentin medioiden sisältömarkkinoinnin ratkaisuilla.
Tunnettuuden kasvattaminen
Onko asiakaskuntasi jäänyt liian pieneksi? Olisiko Suomessa uusia kohderyhmiä, joiden tietoisuuteen kannattaisi päästä? Me tavoitamme lähes kaikki suomalaiset ja valtaosan päättäjistä ja päätöstentekoon osallistuvista. Tiedämme, mikä heitä kiinnostaa ja millaiset sisällöt purevat. Tätä asiantuntemusta käyttäen luomme yleisöä kiinnostavia tarinoita yrityksille.
Brändiuudistus
Onko yritykselläsi aikomus positioida itsensä uudelleen? Uskottava uudistus kertoo yleisölle miksi se tehdään, kuinka siihen on päädytty ja miksi uusi tapa olla markkinassa on perusteltu. Brändiuudistukseen liittyy paljon tietoa ja tunnetta, jotka kannattaa kertoa oikeille ihmisille oikealla tavalla. Niin, että uusi brändi jää mieleen ja pysyy siellä.
Verkkokaupan tukeminen
Kerromme valitsemasi tuotteen käyttötavoista ja trendeistä valittuun mediaan sopivalla tyylillä. Kolmen artikkelin sarja, joista kaikista suora ohjaus ostamaan tuote.
Kriisin tukipaketti
Viestinnällinen kriisi? Julkisuudessa liian yksipuolinen kuva yrityksen toiminnasta tai toimimatta jättämisestä? Keskusteluun osallistuminen on tärkeää, mutta faktat ja sävy ratkaisevat, samoin ajoitus. Autamme tuomaan halutun näkökulman perusteluineen mukaan keskusteluun, oikealle kohderyhmälle.
Lanseerauspaketti
Tuotko markkinoille uuden tuotteen tai palvelun? Me kuljetamme asiakkaittesi mielenkiinnon niille elämänalueille, missä uutuutta käytetään. Herätämme kiinnostuksen tarinoilla, innostuksen luovalla idealla. Meillä on ratkaisu, joka tekee uudesta tuotteesta tai palvelusta puheenaiheen.
Ostopolkupaketti
Sisällöillä voi mainiosti kuljettaa asiakasta eteenpäin ostopolulla. Inspiroiva sisältö poimii kiinnostuneet ja oikeanlaiset tärpit ohjaavat eteenpäin verkkokauppaan. Omanlaisensa sisällöt auttavat tuotteen jo ostanutta. Sisällöillä voi tavoittaa uusia asiakkaita, sisällöillä voi sitouttaa, niillä voi lisätä asiakastyytyväisyyttä. Olemme miettineet oikeanlaisen tavan lähestyä ostopolun joka vaiheessa ja tehneet tehokkaan jakelusuunnitelman eri sisällöille. Jokaisessa ostopolun vaiheessa sisällöllä on hieman eri tavoitteet ja niitä mitataan eri mittarein.
Kysy lisää tarvelähtöisistä ratkaisuista omalta myyjältäsi tai ole yhteydessä meihin.
Sisältömarkkinointijohtaja Hanna Repo
Puh. 010 665 2775