Alma Media > Mainostajat > Caset > Näin tarinasta tehdään menestystarina – Testiryhmällä aitoja sisältöjä Atrian markkinointiin

Näin tarinasta tehdään menestystarina – Testiryhmällä aitoja sisältöjä Atrian markkinointiin

Maailmaan mahtuu markkinointia, mutta teetkö sinä sisältömarkkinointia aidolla, yllättävällä ja mieleenpainuvalla tavalla? Haluaisitko kokeilla jotain uutta, esimerkiksi testiryhmän tai videon avulla toteutettuna? Esittelyssä Atria Artesaani -valmisaterioiden sisältömarkkinointikampanja, jonka tulokset puhuvat puolestaan. 

Atria on asiakkaiden, henkilöstön ja omistajien arvostama ruoka-alan yritys. Ruokaa on tehty ihmisille yli sata vuotta ja sitä tehdään tulevaisuudessakin – maapalloa, ihmisiä ja ruokaa kunnioittaen.

Alma Brand Studio toteutti Atrialle sisältömarkkinoinnin kampanjan marras–joulukuussa 2020. Kampanjan tavoitteena oli inspiroida kohderyhmää Atria Artesaani-valmisaterioiden kokeiluun laajalla tavoittavuudella. Toteutustavaksi valikoitui testiryhmä, jonka ensireaktiosta syntyi video ja artikkeleita Iltalehteen. Kampanja saavutti erinomaiset tulokset, kun kohderyhmää puhuteltiin havainnollistavalla ja aidolla tavalla. 

Luovan idean rakentaminen ja toteutus 

Kampanjan tavoitteena oli inspiroida suurta yleisöä kokeilemaan uusia Atria Artesaani -valmisaterioita.

Sisältömarkkinoinnin keinoin toteutetussa kampanjassa vaikuttajina toimivat tavalliset suomalaiset, joiden ensireaktiot haluttiin välittää videolla. Haku tehtiin Iltalehdessä julkaistun artikkelin avulla. Hakemuksia tuli satoja ja testiryhmään valittiin 50 erilaista suomalaista maistelemaan Atrian uusia Artesaani-valmisruokia.  

Testiryhmäläisistä viisi henkilöä osallistui videokuvaukseen, jossa he kertoivat ensivaikutelmansa uusista valmisaterioista, muut vastasivat kyselyyn kotosalla. Ensireaktiosta syntyi video ja testiryhmän tuloksista artikkeleita Iltalehteen.

Atria Artesaani

Sisältömarkkinointikampanjan idea lähti Atrian asiakkuudesta vastaavalta Jarmo Kuivaniemeltä ja jalostui kampanjaksi Alma Brand Studion luovan tuottajan Inka Khanjin käsissä. Khanjin vahvuuksiin kuuluu luovien ideoiden keksiminen, konseptien rakentaminen, tarinankerronta ja kyky hallinta mittaviakin tuotantoja. Hän innostuu haasteista. 

–  Mitä haastavammalta homma vaikuttaa alussa, sitä palkitsevampi tulos yleensä on lopussa!

Videotuotannot tehtiin Alma Brand Studion videotiimissä.  

Atrian sisältöyhteistyö Iltalehdessä oli menestys 

Molemmat natiiviartikkelit keräsivät keskivertoa enemmän kiinnostusta, jälkimmäisen lukijatavoite ylittyi yli nelinkertaisesti.  

–  Video välitti IL:n testiryhmäläisten kokemukset tuotteiden tuoreudesta ja laadusta tehokkaasti, Atrian markkinointipäällikkö Anna-Maija Sorri kertoo.  

– Videolle saatiin napattua hyviä spontaaneja rektioita, kuten ‘Kasvikset on al dente, just niin kuin pitää ollakin’. Paljon positiivisia yllätyksiä, jotka oli kiva saada kameralle, Khanji jatkaa. 

”Tavoitteenamme oli inspiroida kohderyhmää Atria Artesaani-valmisaterioiden kokeiluun laajalla tavoittavuudella. Video välitti IL:n testiryhmäläisten kokemukset tuotteiden tuoreudesta ja laadusta tehokkaasti. Avaimet käteen -sisällöntuotanto oli ketterää ja yhteistyö sujuvaa.”

ANNA-MAIJA SORRI, MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ, ATRIA

Hyvään sisältöön kannattaa panostaa. Luovat konseptit, juuri oikeaa kohderyhmää puhuttelevat näkökulmat ja visuaalinen tarinankerronta pitää huolen siitä, että sisältö yllättää, koukuttaa ja jää mieleen. Alma Brand Studiossa syntyy sisältömarkkinoinnin kaikki vaiheet luovasta ideasta tuotantoon, jakeluun oikeille kohderyhmille ja vaikuttavuuden mittaamiseen.  

–  Avaimet käteen -sisällöntuotanto oli ketterää ja yhteistyö sujuvaa, Sorri kiittelee. 

Millaisiin kampanjoihin tällainen toteutustapa sitten sopii? Testiryhmät antavat nopeasti tietoa käyttäjien mieltymyksistä ja toimivat apuna myös tuotteen, palvelun tai viestinnän kehittämisessä. Videot taas ovat huippusuosittua sisältöä ja taipuvat moneen: käyttöopastus, opetus, asiantuntijahaastattelu, uuden asian kertominen ja näyttäminen, tunteen välittäminen, viihdyttäminen, katsojan vakuuttaminen… Khanji kannustaa kokeilemaan jotain uutta.  

–  Mitä epätodennäköisemmältä esimerkiksi testiryhmän käyttäminen aluksi vaikuttaa, sitä parempaan lopputulokseen voimme lopulta päästä, sillä sitä enemmän näemme vaivaa juuri oikean kulman miettimiseen ja sen oikean toimintatavan löytämiseen. Melkeinpä sanoisin, että jos ensimmäinen fiilis on että ei ainakaan testiryhmää, niin todellakin testiryhmä! Ja lähdetään kokeilemaan aivan uutta lähestymistapaa.

Kampanjassa julkaistut artikkelit: 

Kiireinen arki voi olla helppo ja maistuva – hae mukaan maistamaan Atrian uutta valmisateriaa!

Uudet valmisruoat yllättivät testiryhmän: “Jos en olisi tiennyt, olisin luullut sen tulevan ravintolan keittiöstä!”

Lisää ideoita ja menestystarinoita löydät Alma Brand Studion sivuilta.

Alma Brand Studio

Hyvä tarina pysäyttää, koskettaa ja sitouttaa. Jokainen brändi on kertomattomia tarinoita täynnä. Se, mikä tarina valitaan, on kiinni tarinankertojasta.

Me Alma Brand Studiossa tiedämme kuinka yrityksesi kertomattomat tarinat herätetään henkiin – ja mikä tarina halutaan kuulla.

Tarinankertojiemme käsissä syntyvät sisältömarkkinoinnin kaikki vaiheet luovasta ideasta tuotantoon, jakeluun oikeille kohderyhmille ja vaikuttavuuden mittaamiseen.

Tutustu Alma Brand Studion tarjoamiin ratkaisuihin!