Alma Media > Mainostajat > Caset > Alma Businessmediat > Business Oulu

BusinessOulu herätti kiinnostusta yritystarinoiden kautta

Oulun alueen elinkeinoelämän tukena toimiva BusinessOulu tarjoaa yritys- ja työnantajapalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja alueelle sijoittumiseen.

Vuoden 2018 lopulla käynnistämässään kampanjassa BusinessOulu halusi vahvistaa mielikuvia alueesta vahvana teknologiaosaamisen keskittymänä. Kampanjaratkaisuksi valittiin sisältömarkkinointi Kauppalehden ja Talouselämän kanavissa, ja tulokset olivat erinomaisia. Kampanjan lisäksi BusinessOulu on jo vuodesta 2016 lähtien tehnyt tapahtumayhteistyötä Alma Median kanssa Northern Glow -bisnesfoorumin osalta.

Oulusta haluttiin kertoa teknologiaosaajien kaupunkina

Kampanjan kattokonseptina oli Ala oululaiseksi. Menestyksekkäiden yritysten tarinoiden kautta haluttiin rakentaa kaupungin tunnettuutta yritysten ja osaajien kaupunkina, sekä herättää ammattilaisten kiinnostus Oulua kohtaan mahdollisena työskentelyn ja merkityksellisen uran rakentamisen paikkana.

Sisältömarkkinoinnin avulla BusinessOulu halusi nostaa valtakunnallisissa päättäjämedioissa esiin erityisesti oululaista teknologiaosaamista. Julkaistulla juttusarjalla tavoiteltiinkin ensisijaisesti yrityspäättäjiä, vaikuttajia sekä muita korkean tason ammattilaisia.

Sisältömarkkinointia viiden eri yritystarinan kautta

Ratkaisuksi kohderyhmän tavoittamiseen valikoitui Kauppalehden Studiossa julkaistut sisältömarkkinointiartikkelit, joiden näkyvyys laajennettiin myös Talouselämän painettuihin ja digitaalisiin kanaviin.

Kaikkiaan kampanjassa kerrottiin oululaisesta yrittämisestä viisi tarinaa. Toteutukseen valittujen yritysten kautta päästiin kiinnostavasti kertomaan Oulun alueen yrityselämästä ja sen kehityssuunnista erityisesti teknologian alalla. Kunkin yrityksen tarina julkaistiin kaikissa kampanjaan valituissa kanavissa, ja artikkelit toteutettiin yhteistyössä Alma Luovat Ratkaisut -tiimin kanssa.

Lisäksi kampanjaan kytkeytyvää mainontaa kohdennettiin sisältömarkkinoinnin artikkeleita lukeneille.

Tulokset sijoittuivat Kauppalehti Studion parhaimmistoon

Kokonaisuudessaan BusinessOulun kampanja menestyi erinomaisesti. Kaikki viisi artikkelia saavuttivat kampanjan aikana tuhansia lukijoita, ja yhteensä lukukertoja kertyi 16 850. Vertailussa Kauppalehti Studiossa julkaistujen sisältöjen keskimääräisiin tuloksiin, sijoittuivat BusinessOulun artikkelit selkeästi parhaimmistoon. Viidestä julkaistusta artikkelista kolme sijoittui ensimmäisen viikon aikana kymmenen suosituimman joukkoon, mihin mainostaja olikin erittäin tyytyväinen.

Terho_Puustinen_LeaseGreen

 

 

”Olemme erittäin tyytyväisiä toteutukseen – artikkeliemme saavuttamat tulokset sijoittuivat Kauppalehti Studion parhaimmistoon, ja yhteistyö Alma Luovat Ratkaisut -tiimin kanssa sujui saumattomasti.”
Hanna Mattila, Place Marketing Manager, BusinessOulu

Sinullekin menestystarina?

Ota yhteyttä mediamyyntiimme >>

Katso lisää asiakkaidemme onnistuneita caseja >>