Alma Media > Tiedotteet > Pörssitiedote > Alma Media Oyj:n hallitus päätti uusista jaksoista avainhenkilöiden osakepohjaisissa pitkän aikavälin kannustinjärjestelmissä

Alma Media Oyj:n hallitus päätti uusista jaksoista avainhenkilöiden osakepohjaisissa pitkän aikavälin kannustinjärjestelmissä

Alma Media Oyj                  Pörssitiedote      16.2.2022 klo 9

ALMA MEDIA OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI UUSISTA JAKSOISTA AVAINHENKILÖIDEN OSAKEPOHJAISISSA PITKÄN AIKAVÄLIN KANNUSTINJÄRJESTELMISSÄ

Alma Media Oyj:n hallitus on päättänyt uuden jakson alkamisesta ylimmän johdon pitkän aikavälin osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä. Hallitus on lisäksi päättänyt uuden jakson alkamisesta suoriteperusteisessa osakepalkkiojärjestelmässä, joka on suunnattu keskijohdolle ja valituille avainhenkilöille. Kannustinjärjestelmät perustettiin ja niistä tiedotettiin alun perin joulukuussa 2018.

Osakepohjaisten kannustinjärjestelmien tavoitteena on yhdenmukaistaa johdon ja avainhenkilöiden intressit Alma Median osakkeenomistajien intressien kanssa aikaansaamalla osallistujille pitkäaikainen osakeomistusintressi yhtiössä ja siten yhtiön arvon kasvattaminen pitkällä aikavälillä sekä tukea suoritusperusteista toimintakulttuuria, sitouttaa avainresursseja yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen kompensaatio erinomaisista suorituksista.

Ylimmän johdon lisäosakeohjelman uusi jakso (matching share plan, MSP 2022)

Lisäosakeohjelmassa (MSP 2022) osallistuja saa kiinteämääräisenä palkkiona maksutta kaksi lisäosaketta kutakin sijoittamaansa osaketta kohti kolmivuotisen rajoitusjakson jälkeen. Jos kaikki osallistumiseen oikeutetut henkilöt osallistuvat MSP 2022 -ohjelmaan tekemällä edellytetyn osakesijoituksen, kiinteän lisäosakekertoimen nojalla suoritettavien lisäosakkeiden enimmäismäärä on yhteensä 176 000 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jonka jälkeen jäljelle jäävä nettomäärä suoritetaan osallistujille osakkeina). Kiinteämääräiset lisäosakkeet suoritetaan keväällä 2025.

MSP 2022 -ohjelman nojalla mahdollisesti suoritettavat suoritusperusteiset lisäosakkeet maksetaan osallistujille kolmivuotisen suoritusjakson jälkeen keväällä 2025 edellyttäen, että hallituksen ohjelmalle asettamat suoritustavoitteet saavutetaan.

MSP 2022 -ohjelmaan sovellettavat suoritustavoitteet perustuvat Alma Median osakkeen suhteelliseen kokonaistuoton kehitykseen (TSR), Alma Median liikevaihdon kasvuun ja Alma Median osakekohtaiseen tulokseen (EPS). Jos hallituksen asettamat suoritustavoitteet saavutetaan kokonaisuudessaan, osallistuja saa maksutta yhteensä neljä lisäosaketta kutakin sijoittamaansa osaketta kohti. Tällöin, jos kaikki osallistumaan oikeutetut henkilöt osallistuvat MSP 2022 -ohjelmaan tekemällä edellytetyn osakesijoituksen, 2022-ohjelman nojalla maksettavien suoriteperusteisten osakkeiden kokonaismäärä on yhteensä enintään 352 000 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jonka jälkeen jäljelle jäävä nettomäärä suoritetaan osallistujille osakkeina).

MSP 2022 -ohjelmaan ovat oikeutettuja osallistumaan Alma Media-konsernin johtoryhmään kuuluvat henkilöt.

MSP 2022 -ohjelman kokonaisarvo, arvioituna Alma Median osakkeen tämänhetkisen arvon perusteella, on noin 3,6 miljoonaa euroa.

Keskijohdon ja valittujen avainhenkilöiden suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma (performance share plan PSP 2022)

Suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma (PSP 2022) alkaa vuoden 2022 alusta ja sen nojalla mahdollisesti suoritettavat osakepalkkiot maksetaan keväällä 2025 edellyttäen, että hallituksen ohjelmalle asettamat suoritustavoitteet saavutetaan. Mahdolliset osakepalkkiot maksetaan Alma Media Oyj:n osakkeina.

PSP 2022 -ohjelmaan sovellettavat suoritustavoitteet perustuvat Alma Median suhteelliseen osakkeen kokonaistuoton kehitykseen (TSR), Alma Median liikevaihdon kasvuun sekä osallistujien liiketoiminta-alueen liikevoittoon (EBIT).

PSP 2022 -ohjelmaan on oikeutettu osallistumaan enintään noin 100 henkilöä.

Jos PSP 2022 -ohjelmalle asetetut suoritustavoitteet saavutetaan kokonaisuudessaan, sen perusteella maksettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on enintään noin 290 000 osaketta (bruttomäärä, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jonka jälkeen jäljelle jäävä nettomäärä suoritetaan osallistujille osakkeina).

PSP 2022 -ohjelman kokonaisarvo, arvioituna Alma Median osakkeen tämänhetkisen arvon perusteella, on noin 3,0 miljoonaa euroa.

Muita ehtoja

Kumpaankin yllä mainittuun ohjelmaan sovelletaan työsuhteen jatkumisehtoa. Sen mukaisesti, mikäli osallistujan työsuhde Alma Media-konserniin päättyy ennen osakepalkkion maksamisajankohtaa, osallistuja ei pääsääntöisesti ole oikeutettu palkkioon ohjelman perusteella.

Alma Media soveltaa osakeomistussuositusta yhtiön johtoryhmän jäseniin. Suosituksen mukaan johtoryhmän kunkin jäsenen odotetaan säilyttävän omistuksessaan vähintään puolet yhtiön osakepalkkiojärjestelmistä saamistaan netto-osakkeista, kunnes hänen osakeomistuksensa arvo Alma Mediassa vastaa vähintään hänen kiinteän bruttomääräisen vuosipalkkansa määrää.

Hallitus arvioi, ettei osakepalkkiojärjestelmän yhteydessä lasketa liikkeelle uusia osakkeita eikä järjestelmällä siten ole laimentavaa vaikutusta yhtiön rekisteröityyn osakemäärään.

ALMA MEDIA OYJ

Hallitus

Lisätietoja: Mikko Korttila, lakiasiainjohtaja ja Alma Media Oyj:n hallituksen sihteeri, puh.  +358 50 593 4589

Jakelu: NASDAQ Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet, www.almamedia.fi

Alma Media lyhyesti

Alma Media on voimakkaasti uudistuva, digitaaliseen mediaan ja palveluihin keskittyvä yhtiö. Rakennamme kestävää kasvua mediasta palveluihin tarjoten sisältöjä ja palveluja, jotka hyödyttävät käyttäjiä arjessa, työssä ja vapaa-ajalla. Suomessa tunnetuimpia brändejämme  ovat muun muassa Kauppalehti, Talouselämä, Iltalehti, Etuovi.com sekä Nettiauto. Rekrytointipalvelujamme ovat muun muassa Tšekissä prace.cz ja jobs.cz, Slovakiassa Profesia.sk sekä Kroatiassa mojposao.net.

Suomessa liiketoimintaamme kuuluvat johtavat asumisen ja autoilun markkinapaikat, talous- ja ammattimediat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältö- ja datapalvelut ammattilaisille ja yrityksille. Alman kansainvälinen liiketoiminta itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa koostuu rekrytointipalveluista, toimitilojen markkinapaikasta ja suoramarkkinointipalveluista.

Alma Mediassa työskentelee noin 1 500 ammattilaista ja yhtiö toimii 11 Euroopan maassa. Alma Median vuoden 2021 jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 275,4 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 16.2.2022, 09:00
  • Kategoria: Pörssitiedote

Jaa artikkeli