Alma Media > Mainostajalle > Toimialakatsaus: Ratkaisujen vuosi

Toimialakatsaus: Ratkaisujen vuosi

Mitä juuri sinun toimialallasi tulisi ottaa huomioon tänä vuonna, kun suunnittelet markkinointiasi ja mainontaasi? Tähän kysymykseen vastaa Alma Median uunituore toimialakatsaus, joka on tuotettu yhteistyössä tutkimus- ja asiakasymmärrystoimisto Kuulas Helsingin kanssa.

Vuosi 2021 on monella tapaa risteyskohta; kuluttajien sekä yritysten arki on kohdannut pandemian myötä ennenäkemättömiä haasteita. Ulospääsyä odotetaan malttamattomana, mutta samalla monissa asioissa paluuta
vanhaan ei ole.

Kulutustottumuksissa vain muutos on pysyvää ja tämä toimialakatsaus pyrkii avaamaan näitä mainostajalle oleellisia muutoksen ajureita.

 

Retail

Päivittäistavaroiden ostaminen digitalisoituu vauhdilla ja pandemia-aikana on otettu suuria harppauksia digiostajien määrässä.

Samaan aikaan kivijalkakauppaan kaivataan esimerkiksi ostokokemuksen ja elämyksellisyyden vuoksi. Fyysinen kauppa saa koko ajan piirteitä verkon puolelta ja tulevaisuuden ostokokemus onkin yhä enemmän hybridikokemus.

Toinen piirre kaupan alalla on vastuullisuus. Arvoketjuilla on paine siirtyä kauttaaltaan kestävämpään suuntaan ja tuupata myös kuluttajia eteenpäin tällä tiellä.

Oleellisesti kestävään arvoketjuun, sekä digitaalisuuteen liittyvä asia on logistiikka. Kuluttajalle tämä näkyy verkkokaupan toimituksissa ja jatkuvasti markkinalle tulevina uusina innovatiivisina yrityksinä.

Kuten Alma Median Kirsi Haaksluoto toteaa, kannattaa mainostajan nyt panostaa etenkin kilpailijoista erottumiseen, sekä personoituun mainontaan perinteisen tarjousmainonnan sijaan.

Asiakkaaseen halutaan luoda tunneside ja tarjota juuri hänelle sopivia tarjouksia. Alman datasegmentit, sekä esimerkiksi sisältömarkkinointi ja luovat Celtra-ratkaisut tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden.

 

Ruoka & elintarvikkeet

Vuonna 2021 suomalaiset valitsevat ostoskoriin yhä valmiimpia ratkaisuja. Valinnat seuraavat kansainvälisiä trendejä: vastuullisuutta, terveellisyyttä ja hyvinvointia – kunhan ratkaisut vain ovat helppoja ja sopivat myös
kiireiseen arkeen. Toisaalta myös ruuanlaittoon halutaan panostaa ja raaka-aineiden kirjo vain laajenee.

Kuluttajat kokevat ruuan kotimaisuuden erittäin tärkeänä ja kiinnostus lähellä tuotettuja uutuuksia kohtaan kasvaa. Esimerkkinä tästä ovat vaihtoehtoiset kasvispohjaiset proteiininlähteet, sekä alkoholittomat
oluet.

Digitaalisuuden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Se näkyy ruuan verkkokaupan kasvuna, mutta myös reseptien etsimisellä verkosta, sekä ruokakuvien jakamisella somessa.

Suomalaiset ostavat elintarvikkeita aiempaan järjestelmällisemmin ja pidemmäksi ajaksi. Tämän vuoksi mainostajan on entistä tärkeämpää miettiä, miten juuri oma tuote päätyisi kuluttajan
ostoslistalle.

Alma Median Ville Helminen vinkkaakin mainostajia herättämään huomiota esimerkiksi näyttävillä videoratkaisuilla, sekä mielenkiintoisilla sisällöillä juuri oikeassa mediaympäristössä.
Esimerkiksi kotikokki.fi ja iltalehti.fi/pippuri tavoittavat kokkausmoodissa olevat kuluttajat takuuvarmasti.

Autoala

Autoala on isojen muutosten myllerryksessä.

Päästötavoitteet ja kulutuskäyttäytymisen muutos ohjaavat investointeja vaihtoehtoisten ja kestävämpien käyttövoimien kehitykseen. Vakiintuneiden automerkkien rinnalle tulee uusia kilpailijoita, ja kuluttajan
vaihtoehdot lisääntyvät kaikissa hintaluokissa.

Digitaalisuus ulottuu jatkossa kaikkialle; lähtien itse autoista ja niiden järjestelmistä, aina kuluttajan ostoprosessiin asti.

Autovalmistajien, jälleenmyyjien ja muiden toimijoiden kannattaa panostaa digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen, jos ne haluavat pärjätä jatkossa.

Liikkumisen kokonaismarkkina pirstaloituu, kun ihmiset kiinnostuvat räätälöidymmistä ratkaisuista, kuten yksityisleasingeista ja erilaisista joustavan liikkumisen mahdollistavista yhteiskäyttöpalveluista.

Alma Medialla on tarjota kaikkeen tähän monipuolinen mediapaletti mainostajalle. Laadukkaan toimituksellisen sisällön yhteydessä mainostaja tavoittaa tehokkaasti auton ostoa harkitsevat kuluttajat (Iltalehti/Alma Verkosto), B&B-päättäjät
(mm. Kauppalehti, Talouselämä) sekä Autotalli.com:n kautta juuri nyt autoa ostavat henkilöt.

 

Asuminen

Pandemia-aika näkyy asumisessa merkittävästi, kun kodista on tullut myös toimisto, ravintola ja kuntosali.

Omistusasumisen suosio on edelleen korkealla ja kysynnän kasvu näkyy mm. lisääntyneinä myytävien asuntojen nettihakuina. Alhaisen korkotason vallitessa ihmiset nostavat myös ennätyspaljon uusia asuntolainoja.

Asuntomarkkina on Suomessa yhä enemmän kahtiajakautunut kovan kysynnän kasvukeskusten ja hiljenevien syrjäseutujen välillä. Toisaalta pandemia on myös vauhdittanut trendiä asumisen monipaikkaistumisesta ja ihmiset
saattavat viettää pitkäkin aikoja etätöissä vapaa-ajan asunnoillaan.

Kuten muillakin toimialoilla, korostuvat asumisessa ja asuinrakentamisessa ekologisuus ja vastuullisuus, sekä uudet älykkäät teknologiset ratkaisut.

Alma Media tarjoaa asuntomainostajalle laadukkaat mediaympäristöt mm. Etuovi.com ja Vuokraovi.com. Näissä tavoitetaan asunnon ostosta, myynnistä ja vuokraamisesta, sekä muista asumiseen liittyvistä palveluista kiinnostuneet
kohderyhmät.

 

Sisustaminen

Koska ihmiset ovat viettäneet viime aikoina yhä enemmän aikaa kotona, on kotiin ja sisustamiseen haluttu myös panostaa. Jopa 40 % kuluttajista on valmis käyttämään rahaa kalliimpiin sisustusesineisiin. Samalla myös
edulliset tuotteet ja halpakauppa ovat tulleet ryminällä huonekalu- ja sisustusmarkkinaan.

Lisääntyneen etätyön myötä kuluttajat pohtivat aiempaa enemmän kodin sisustuksen käytännöllisyyttä ja monikäyttöisyyttä.

Ajan hengessä verkkokaupan rooli sisustamisessa on kasvanut merkittävästi, kuten myös kysyntä kotimaiseen ja kestävään designiin. Kierrätysmateriaalien käyttö ja huonekalujen second-hand vertaiskauppa
ovat nousseet ilmiöiksi. Myös tee-se-itse-kulttuuri on noussut aallonharjalle, joka näkyy esimerkiksi rautakauppojen kuluttajamyynnin kasvuna.

 

Muoti

Vaatteiden ja muodin verkkomyynnissä nähtiin valtavia kasvuprosentteja vuoden 2020 aikana, eikä vauhti ole hyytymässä. Keskeistä verkkokaupan kasvulle on digitaalinen markkinointi, sisältäen etenkin somevaikuttajien
hyödyntämistä.

Halpamuodin rinnalla näkyy uusia trendejä, kuten käytetyn muodin kysynnän kasvu ja kuluttajien välinen kaupankäynti.

Toimialaan liittyvät oleellisesti vaatimukset vastuullisuuden kasvattamisesta. Moni kuluttaja onkin valmis muuttamaan kulutustottumuksiaan pienentääkseen ilmastovaikutuksia.

Myös suomalainen muotiteollisuus on lähtenyt vahvasti kestävyysajatteluun ja huolimatta pandemian tuomasta laskusta, toimialassa löytyy vahvaa investointihalukkuutta.

Kuluttajat näkevät tänäkin vuonna muodin keskeisenä itseilmaisun välineenä. Merkityksellisyys syntyy esimerkiksi kestävästi tuotettujen vaatteiden käytöstä ja college-housujen uudesta tulemisesta
kotoilutrendin myötä.

Alma Media tarjoaa toimialan mainostajille mielenkiintoisia ratkaisuja. Iltalehden Lifestyle-osioista ja etenkin Tyyli.com:sta löydät trendien aallonharjalla olevan kohderyhmän, jota kannattaa puhutella esimerkiksi sisältömarkkinoinnin
ja display-mainonnan kombinaatiolla.

Alma Median Irina Seppälä kehottaa mainostajia pitämään mielessä, että tuotteita on jokaisessa kategoriassa tarjolla valtavasti. Erottautuakseen kannattaa miettiä, miten helpottaa kuluttajien päätöksiä,
esimerkiksi esittelemällä ”käsin poimittuja” uutuuksia, hittituotteita, tai vanhoja luottovalintoja perusteluineen.

 

Tietotekniikka & viihde-elektroniikka

Vuosi 2020 kiihdytti kuluttajien ja yritysten halukkuutta päivittää digitaalisia laitteitaan, viihdepalveluitaan, sekä tietoliikenneyhteyksiään. Elektroniikan halutaan nyt helpottavan etenkin etätyön tekemistä,
mutta myös vapaa-aikaa ja kodin käytännöllisyyttä.

Erilaisten älykoti-ratkaisuiden määrä suomalaisissa kodeissa kasvaa ja kuluttajat ostavat yhä enemmän terveyttä mittaavia laitteita liikunnan ja hyvinvoinnin tueksi.

Elektroniikan hankinnassa suomalaiset ovat harkitsevaa kansaa ja hakevat digitaalisista kanavista tietoa verrokkimaiden kansalaisia enemmän ostopäätöksen tueksi.

Vapaa ajallaan suomalaiset käyttävät hyvin laajasti erilaisia streaming- ja suoratoistopalveluita ja ovat valmiita näistä myös maksamaan.

Alma Median mediaympäristöistä Telkku.com sopii erityisen hyvin toimialan mainostajille ja esimerkiksi suoratoistopalvelut löytävät sieltä vaivattomasti viihteestä kiinnostuneet kuluttajat. Mainosratkaisuista toimivia
ovat olleet esimerkiksi ohjelmakartta-paikka ja näyttävä interscroller-formaatti.

Alma Median Maria Isolauri suosittelee mainostajia kokeilemaan lisäksi informatiivista sisältömarkkinointia niin Telkussa, kuin Iltalehdessäkin.

 

IT-ala

Digitaalisuus koskee kuluttajien lisäksi myös yrityksiä. Kuitenkin vain joka kymmenes suomalainen yritys on digitaalisesti suuntautunut eli digitalisoinut merkittävän osan toiminnoistaan.

Oleellinen osa digitalisoitumisesta liittyy tekoälyyn, jota hyödynnetään nykyisellään hyvin rajatusti. Kasvupotentiaalia siis on.

IT-yrityksillä on valtava mahdollisuus auttaa organisaatioita liiketoiminnan digitalisoinnissa, ja edistää näin mm. työn tuottavuutta ja tehokkuutta. Tämä kuitenkin edellyttää digitalisaation hyötyjen
kääntämistä liiketoimintajohdon kielelle.

Yritysten päättäjät näkevät suurimpana esteenä digitalisaatiolle puutteellisen ymmärryksen sen tarjoamista liiketoimintahyödyistä, sekä resurssien ja käytännön osaamisen vähäisyyden
organisaatioissaan.

Muita kokonaisuuteen liittyviä haasteita ja samalla mahdollisuuksia ovat mm. kyberturvallisuus ja 5G:n hyödyntäminen.

Alma Median Marjut Pirilä neuvoo toimialan mainostajia tarjoamaan näkemyksiä ja kouluttavaa sisältöä digitalisoinnin hyödyistä esimerkiksi Alman businessmedioissa.

Virtuaalisia seminaareja ja tapahtumia voi omien kanavien lisäksi tuoda median mainospaikoille Alman Tunti Livenä-konseptin kautta. Lisäksi mainontaa kannattaa höystää liikennettä tuovilla ratkaisuilla, kuten klikkipohjaisella
mainonnalla Alman verkostossa.

 

Pankki- ja finanssiala

Toimialalla tapahtuu paljon. Esimerkkinä tästä on kotitalouksien taloudellisen varautumisen nousu keskusteluun aiempaa vahvemmin pandemian seurauksena.

Yksityissijoittamisesta on keskusteltu paljon medioissa ja sen suosio kasvaa. Suosion kasvaessa nousee myös kiinnostus vastuulliseen sijoittamiseen, johon pankit ovat reagoineet tarjoamalla mm. vastuullisia sijoitusrahastoja.

Muita kuluttajamarkkinassa näkyviä teemoja ovat esim. maksamisen digitalisoituminen ja käyttöliittymien runsastuminen. Jatkossa yhä useampi ostotapahtuma suoritetaan biometrisellä tunnistautumisella.

Tässä ympäristössä korostuu entisestään kaiken pankkitoiminnan kyberturvallisuus, jossa toimiala onkin ollut edelläkävijä. Tällä on merkitystä, sillä toimiala linkittyy oleellisesti
koko yhteiskunnan toimivuuteen ja turvallisuuteen.

Mainostajan näkökulmasta Alma Medialla on tarjota laaja kattaus niin B2C-, kuin B2B-puolenkin mediaympäristöjä, joilla on kiinteä linkki laajaan skaalaan ihmisten erilaisia elämäntilanteita.

Terhi Bussman Alma Medialta antaa esimerkiksi sijoittajakohderyhmät aloittelijasta ammattilaiseen, jotka tavoitetaan tehokkaasti esim. Iltalehden Raha-osiosta, Kauppalehdestä, tai Arvopaperista, sekä käyttämällä
sijoittamisen kohdennussegmenttejä

 

Matkailu

Kuten hyvin tiedetään, matkailu on ollut pandemia-ajan suurimpia kärsijöitä. Kuluttajat odottava jo rajoitusten lieventymistä ja matkailuala valmistautuu aikaan pandemian jälkeen. Tulevaisuutta on kuitenkin vaikea ennustaa
ja arvioiden mukaan matkailukysyntä voisi palautua vuoden 2019 tasolle aikaisintaan 2023.

Patoutunutta kysyntää on markkinalla paljon, ja tulevaisuudessa yhä isompi osa siitä kanavoituu myös kotimaanmatkailuun. Kotimaanmatkailu runsaine vaihtoehtoineen, sekä erityyppiset staycationit ovat nousseet pandemia-ajan
myötä ilmiöksi, joka on tullut jäädäkseen.

Myös ulkomaanmatkailusta haaveillaan paljon. Tulevaisuudessa keskeistä onkin, kuinka alan toimijat pystyvät vastaamaan kuluttajien kasvavaan haluun kompensoida matkailunsa hiilijalanjälkeä ja käyttää enemmän
aikaa matkansa yksityiskohtien suunnitteluun etukäteen.

Alma Median Daniel Hyltonin mukaan matkailualan mainonnassa toimii myös jatkossa yksinkertainen vaiheistaminen. Oleellista on sekä inspiroida, että aktivoida ihmisiä ostamaan.

Inspirointiin ja tietoisuuden herättämiseen toimivat esimerkiksi sisällöt, sekä näyttävät kuvat ja videot. Aktivointiin taas taktiset formaatit, kuten hyvän huomioarvon omaavat display-mainokset tai ostoaie-datan
käyttö. Relevanteiksi mediaympäristöiksi Almalla on tarjota esimerkiksi Rantapallo.com ja Iltalehden Matkailu-osio.

 

 

Jos haluat tarkempaa tietoa oman toimialasi muutoksen ajureista, voit ladata täyden toimialakatsauksen täältä.

 

 

 

Lähteet:

  1. Kaupan liitto (2021)
  2. Autoalan tiedotuskeskus (2021)
  3. Etuovi.com (2021)
  4. epressi (2021)
  • Julkaistu: 3.5.2021, 00:00
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli