Alma Media > Mainostajalle > Alma Talk: Sisältömarkkinoinnin tulevaisuus

Alma Talk: Sisältömarkkinoinnin tulevaisuus

Sisältömarkkinointi on monelle markkinoinnin ammattilaiselle tuttua valtavirtaa. Mennyt vuosi on kuitenkin tuonut paljon muutoksia sisältöjen kulutukseen ja niiden rooliin markkinoinnin työkalupakissa.

Tuoreimmassa Alma Talk-keskustelutilaisuudessa käsiteltiin muuttuvaa sisältömarkkinointia. Lue millä eväillä kuluvan vuoden sisältöjä kannattaa lähteä suunnittelemaan ja katso webinaaritallenteesta, mitä VTT:n Hanna Holmilla, Kuulas Helsingin Emilia Valtolalla, sekä Alma Brand Studion Hanna Revolla oli aiheesta sanottavanaan.

Katso webinaaritallenne täältä

 

Sisältömarkkinoinnin 3 muutostrendiä:

Vaikka sisältömarkkinointi ei ole uutta, on selvää, että hyvät sisällöt koukuttavat edelleen ja vaikuttamista tarvitaan; nyt kenties enemmän kuin koskaan.

Digitalisaatio on tehnyt sisältömarkkinoinnista strategisesti tärkeää, ja viime vuoden kasvanut digitaalisten kanavien kulutus on vain voimistanut sen roolia osana markkinointiponnisteluja.

Pandemiavuosi on ollut muutoksen aikaa sisältömarkkinoinnille ja tilanne jatkuu 2021. Tärkeimmät muutostrendit tulevalle vuodelle ovat sisällön laatu, kuluttajien ajankäytön muutos, sekä kulutuksen ja kanavien monimuotoistuminen.

 

1. Laadun muutos

Tarjolla olevien sisältöjen määrä kasvaa, ja samalla kasvavat yleisön odotukset näitä sisältöjä kohtaan.

Jos sisältö ei ole laadukasta ja herätä luottamusta, ei se myöskään tuota sisältömarkkinoinnin tavoittelemia tuloksia. Luotettavaksi koetun sisällön on tutkittu parantavan yleisön suhtautumista brändiin +10 %, laadukkaan sisällön kasvattaessa ostoaietta +8 %.1

Lue millaista on laadukas sisältö ja mitkä mittarit seuraavat jatkossa sisältömarkkinoinnin tehoa

 

2. Ajankäytön muutos

Uusi normaali on tuonut muutoksia ihmisten ajankäyttöön. Rytminvaihdos vaatii myös sisältöjä pysymään mukana hetkessä.

Etäaikana ammattilaisten päivä töiden parissa venyy helposti pidemmäksi, jolloin myös sisältöjä kulutetaan aiempaa monimuotoisemmin. Etätyöt mahdollistavat eri laitteiden samanaikaisen käytön, mikä näkyy esimerkiksi Alman verkoston kulutuksessa.

Katso millaiset sisällöt kiinnostavat B2B vaikuttajia Korona-ajan keskellä

 

3. Sisältöjen muutos

Kotona pysyminen on lisännyt median kulutusta. Sisältöjä kulutetaan useissa medioissa, useilla laitteilla. Samalla myös sisältöjen muoto on muuttunut.

Erityisesti B2B-puolella on otettu kehitysaskel sisällöntuotannossa. Entistä enemmän satsataan laatuun ja kiinnostavuuteen, enää ei riitä pelkkä määrä ja näkyvyys.

Katso tästä vinkit hyvän B2B-sisällön tuotantoon

 

Sisältömarkkinoinnin tärkeimmät teemat vuonna 2021

Maaliskuun Alma Talkin vieraat paljastivat näkemyksensä sisältömarkkinoinnin tärkeimmistä teemoista ja toimenpiteistä kuluvalle vuodelle.

Alma Brand Studion sisältömarkkinointijohtaja Hanna Repo painottaa autenttisuutta yrityksen viestinnässä: ”Yritykselle sopivalla tavalla erottuminen ja sen löytäminen. Sillä lähtisin rakentamaan yleisösuhdetta”. Repo painottaa kuinka tärkeää on tunnistaa se sävy ja tapa viestiä, joka sopii yrityksen toiminnalle sekä kulttuurille, ilman että se kuulostaa päälleliimatulta.

Kuulas Helsingin COO Emilia Valtola puolestaan nostaa esiin business-empatian, kyvyn asettua asiakkaan saappaisiin, tapana tehdä sisältömarkkinoinnista ja brändityöstä astetta inhimillisempää. ”Pyritään ymmärtämään asiakasta, hänen huoliaan ja mitä hän tuntee näissä hetkissä, sekä tuottamaan niihin asiakasta palvelevaa sisältöä. Uskon että sillä avautuu sekä sydän että lompakko.”

VTT:n Brand and Digital Marketing Lead Hanna Holm alleviivaa, että ennen kuin voi edes ajatella muuta, pitää onnistua herättämään katsojan kiinnostus. ”Sisällön arvon pitää näkyä heti päällepäin. Oli kyseessä sitten videon kolme ensimmäistä sekuntia tai tekstin otsikko ja ingressin ensimmäinen lause.” Hanna painottaa arvon kirkastamisen ja näyttämisen olevan tärkeää. Usein kuitenkin törmätään siihen, että sisällöllä yritetään viestiä liian montaa asiaa. Hän kannustaakin harkitsemaan, voisiko sisällön pilkkoa osiin, jolloin saadaan sen arvo näkymään nopeammin ja selkeämmin.

 

Sisältöjen rooli yrityksen markkinoinnissa

Kuluttajille ja yritysvaikuttajille suunnatuilla sisällöillä on usein yhtäläinen tavoite ja rooli yrityksen markkinoinnissa, mutta ero syntyy siinä, miten näihin tavoitteisiin päästään.

B2B-yleisöillä korostuu halu onnistua. Asiantuntijat haluavat kehittyä paremmaksi työssään ja tässä B2B-sisältömarkkinoinnin tulisi pyrkiä auttamaan. Halu auttaa ja ratkaista potentiaalisten asiakkaiden ongelmia liittyy oleellisesti myös myyjän työhön, jota laadukas sisältömarkkinointi voi merkittävästi tukea.

Hyvä sisältömarkkinointi ulottuu parhaimmillaan myös myyjän työtä syvemmälle asiakasorganisaatiossa. Laadukas sisältö saattaa esimerkiksi jouduttaa pitkiä päätösprosesseja ja antaa asiakkaalle aseet viedä ehdotuksensa läpi sisäisesti omassa organisaatiossaan.

Laadukkaiden B2B-sisältöjen kannattaakin huomioida koko asiakaspolku. Kolme neljästä parhaiten pärjäävästä B2B yrityksestä tekee sisältöjä asiakaspolun kaikkiin vaiheisiin.2

Sisältömarkkinoinnissa pitkäjänteinen työ palkitaan ja se näkyy lopulta myynnin kehityksenä.

 

Sisältömarkkinointi vaikuttaa tänä vuonna voimakkaasti niin B2B-päättäjiin kuin kuluttajiinkin. Markkinointipäättäjiä kannustetaankin miettimään mitä voi parantaa omassa tekemisessään, jotta saadaan paras hyöty sisältömarkkinoinnista.

 

 

 

Lähde:

1. Mediabrands/Magna (2021)

2. Content Marketing Institute (2019)

  • Julkaistu: 25.3.2021, 12:27
  • Kategoria: Mainostajalle

Jaa artikkeli