Alma Media > Uutinen > ”Haluaisin jäädä tänne koko päiväksi” – koululaiset lukivat päiväkotilapsille

”Haluaisin jäädä tänne koko päiväksi” – koululaiset lukivat päiväkotilapsille

Into lukemiseen sytytetään jo lapsena ja usein parhaimpina innoittajina lasten lukemiselle toimivat isommat lapset. Alma Media, Lasten ja nuorten säätiö sekä Otava Kustannus jalkautuivat yhdessä päiväkoteihin Porissa, Vantaalla ja Tampereella, kun niiden kummiluokkien oppilaat kävivät lukemassa lapsille.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla järjestetyillä päiväkotivierailuilla työnjako oli selvä. Alma Median pitkäaikainen yhteistyökumppani Lasten ja nuorten säätiö kantoi päävastuun vierailujen ennakkojärjestelyistä ja yhteydenpidosta kummiluokkiin ja vierailukohteiksi valikoituneisiin päiväkoteihin. Otava Kustannus lahjoitti päiväkodeille vierailuilla luettavat kirjat. Koska vierailujen tunnelma haluttiin välittää myös muille, Alma Media opasti oppilaita valokuvien, videohaastattelujen ja kommenttitekstien tekemiseen vierailuilta.

Lukuhetkien aikana ansaitusti pääosissa olivat kuitenkin kummiluokkien nuoret ja päiväkotilapset. Molempien mielestä vierailut olivat mukavia ja toivat vaihtelua arkeen. Lapset kaikissa päiväkotiryhmissä kuuntelivat mielellään nuorten lukiessa heille satuja. Kaikki tässä jutussa käytetyt kuvat ja lainaukset ovat peräisin päiväkotivierailuilla käyneiltä oppilailta.

“Päiväkodin lapset pitivät tapahtumasta. He halusivat osallistua, tutkia kuvia ja kuulla kirjojen hauskimpia kohtia uudestaan ja uudestaan. Lasten iän huomioon ottaen lukuhetki meni mitä mainioimmin.”

“Tunnelma oli rento ja hauska, joten vaikka paikalla olikin vanhempia lapsia, päiväkotilaiset olivat reippaita ja mukavan avoimia.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Porin Lyseon koulun kahdeksasluokkalaiset lukevat lapsille Veturitallin päiväkodissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tampereen Vivi Lönnin koulun oppilaat haastattelevat vierailullaan päiväkotilapsia lukemisesta. 

 

 

 

 

 

 

 



Lehtikuusen koulun kahdeksasluokkalaisten päiväkotivierailua Vantaalla seuraamaan saapuivat myös Iltalehden toimittaja ja kuvaaja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


“Koska tiesimme, että päiväkodissa on lapsia, joiden äidinkieli ei ole suomi, olimme huolissamme siitä kuinka hyvin he jaksavat keskittyä, mutta he osoittivat huolemme turhiksi.”

Alma Media, Lasten ja nuorten säätiö ja Otava Kustannus toteuttivat kummiluokkiensa päiväkotivierailut osana Lasten ja nuorten säätiön sekä media- ja markkiniontiviestintäalan yhteistä Read Hour -kampanjaa, jonka päämääränä on kiinnittää huomiota suomalaisten rapistuvaan lukutaitoon ja tarjota inspiraatiota lukuinnon palauttamiseksi.

Kampanja huipentuu kansainvälisenä lukutaitopäivänä, 8.9. järjestettävään Read Hour -lukutuntiin, jolloin suomalaisia houkutellaan pysähtymään tunniksi lukemaan.

  • Julkaistu: 6.9.2019, 00:30
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: kestava-media

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Mediayritykset löivät viisaat päänsä yhteen

Suomalaisten lukutaito on rapistumaan päin. Se on huono asia, sillä…

Kestävä media

Nopean kerronnan media

Toimitusten pitää kertoa työprosesseistaan avoimesti, toteaa Iltalehden päätoimittaja Erja Yläjärvi.…

Kestävä media

Turvallisesti verkossa

Lainsäädäntö asettaa selvät rajat käyttäjädatan hyödyntämiselle, kertoo Alma Median digijohtaja…

Kestävä media