Alma Media > Uutinen > Kuhina Euroopan työmarkkinoilla kansainvälistää rekrytointia

Kuhina Euroopan työmarkkinoilla kansainvälistää rekrytointia

Rekrytointimarkkinoilta ei ole viime vuosina totuttu kuulemaan hyviä uutisia. Nyt edessä on kuitenkin positiivisempia näkymiä. Rekrytointi kansainvälistyy ja erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa työmarkkinat käyvät kuumina.

“Myös Suomen rekrytointimarkkinassa näkyy parhaillaan pientä virkistymistä. Asiakkailtamme on tullut viestiä, että rekrytoinneissa on nyt pirteämpää”, kertoo Marja Pylkkänen, Alma Career Oy:n toimitusjohtaja. 

“Mutta monilla muilla markkinoillamme talous on ollut Suomea paremmassa jamassa jo pidempään, ja osassa maista tilanne alkaa olla todella haastava osaajien suhteen. Esimerkiksi Tšekissä Prahan alueella työttömyysprosentti alkaa olla lähellä nollaa”, Pylkkänen jatkaa.

Tšekin lisäksi myös esimerkiksi Baltian maissa rekrytointitarpeet alkavat monilla aloilla olla sitä luokkaa, että niitä on vaikeaa kattaa paikallisesti. Kansainvälistyminen näkyykin rekrytointimarkkinassa nyt voimakkaasti, Pylkkänen toteaa.

“Kilpailu paikallisista osaajista on erittäin kovaa, minkä lisäksi niistäkin maista, joissa työtilanne on hyvä, vedetään hakijoita muihin maihin, esimerkiksi Saksaan. Palkkatoiveet ovat nousseet ja ihmiset vaihtavat työpaikkaa herkemmin. Erityisesti Itä- ja Keski-Euroopassa on nyt liikettä moneen suuntaan”, Pylkkänen kuvailee.

IT- ja myyntialan osaajista paha pula

Alma Careerilla kerätään säännöllisesti tietoa eri markkina-alueiden työvoimatarpeista. Viimeiset selvitykset osoittavat, että tällä hetkellä eniten pulaa on IT- ja myyntialan osaajista. Ongelma on yhteinen käytännössä kaikissa Alman toimintamaissa eli Suomen lisäksi muun muassa Baltian maissa, Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa ja Kroatiassa.

Osittain markkinoita vaivaa myös niin sanottu kohtaanto-ongelma eli hakijoiden osaaminen ei täysin vastaa työnantajien tarpeita. Pylkkäsen mukaan monissa yrityksissä ollaankin tällä hetkellä aiempaa valmiimpia ottamaan uusia ihmisiä sisään, vaikka heidän osaamisprofiilinsa eivät täysin vastaisi avoinna olevia tehtäviä.

“Tämä näkyy erityisen hyvin erilaisissa palvelukeskuksissa. Niihin tarvitaan paljon kielitaitoisia ihmisiä, esimerkiksi englantia, saksaa, suomea tai ruotsia osaavia hakijoita, joilla ei tarvitse varsinaisesti olla osaamista yrityksen toiminnasta, vaan yritys kouluttaa heidät tehtäviinsä”, Pylkkänen selittää.

Nuorille vastavalmistuneille Pylkkäsellä onkin kannustava viesti.

“Erilaiset palvelukeskukset ovat hyviä esimerkkejä siitä, että niihin voi työllistyä, vaikka työkokemusta ei vielä olisikaan runsaasti. Jos tuntuu, että kotimaasta ei tällä hetkellä löydy töitä, niin kannattaa rohkein mielin lähteä hakemaan kokemusta ulkomailta vaikka vain puoleksi vuodeksi. Tietoa ja tukea kyllä löytyy, tarvitaan vain uskallusta lähteä.”  

Kasvu vauhtiin rekrytoinneilla

Nuorten lisäksi Pylkkänen peräänkuuluttaa rohkeutta myös yrityksiltä, joilla on etenkin Suomessa ollut tapana rekrytoida hieman takakenossa eli kasvua odottaen. Pylkkänen sanoo ymmärtävänsä, että taantuma on tehnyt monista yrityksistä rekrytointien suhteen varovaisia, mutta kehottaa miettimään asiaa myös siltä kannalta, että joskus liika jarruttelu voi maksaa.

“Esimerkiksi myyntihenkilön rekrytointiprosessi saattaa kestää puoli vuotta, minkä jälkeen kestää vielä toisen puoli vuotta ennen kuin henkilö pääsee kunnolla työhönsä kiinni. Kannattaisi miettiä, paljonko voi menettääkö myyntiä, jos ei uskalla heti palkata uutta myyjää. Tai kuinka paljon voi menettää etua kilpailijoille, jos jättää tänä vuonna palkkaamatta henkilön tuotekehitykseen.”  

Pylkkänen kannustaakin yrityksiä pieneen riskinottoon ja rekrytoimaan enemmän etu- kuin takakenossa.

“Kasvua voi tukea oikeilla rekrytoinneilla”, Pylkkänen muistuttaa.

Alma Career operoi rekrytointipalveluja kaikkiaan yhdeksässä maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa ja Kroatiassa. Alma Careerin monipuoliset verkkopalvelut, kuten Jobs.cz, Profesia.sk ja Monster, sekä erilaiset tapahtumat yhdistävät työnantajat ja työnhakijat.

  • Julkaistu: 3.3.2017, 00:00
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Trendit

Jaa artikkeli

Lue seuraavaksi:

Teknologia vauhdittaa Alman matkaa kohti kehittyneitä kaupankäyntialustoja

Digitaalisuus on ollut Alma Median strategian ytimessä jo vuosia. Alma…

Trendit

Viisi markkinoinnin trendiä 2022 – näistä vielä puhutaan

Trendikatsaukset tehdään tyypillisesti alkuvuonna, mutta maailman ja trendien muovautuessa yhä…

Trendit

Kolme neljästä fyysisen kaupan asiakkaasta tulee kauppaan valmiiksi tiedolla ja inspiraatiolla varustettuna

Alle 25-vuotiaista enää vain 9 % tekee ostoksia ainoastaan kivijalkakaupassa,…

Trendit