Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Jussi Tuulensuu Aamulehden uutispäätoimittajaksi

Jussi Tuulensuu Aamulehden uutispäätoimittajaksi

Alma Media Oyj                          Lehdistötiedote                          8.5.2015 klo 11.00

JUSSI TUULENSUU AAMULEHDEN UUTISPÄÄTOIMITTAJAKSI

Alma Median suurimman aluelehden Aamulehden uutispäätoimittajaksi on nimitetty 1. syyskuuta 2015 alkaen Jussi Tuulensuu, 38.

Tuulensuu siirtyy Aamulehteen Sanoma Media Finlandin aikakauslehtiyksiköstä Sanoma Lifestylesta. Siellä Tuulensuu on uudistanut lehtikonsepteja ja johtanut useiden lehtien ulkoasun kehittämistä. Parhaillaan hän johtaa Sanoman uuden toimitusjärjestelmän käyttöönottoja aikakauslehdissä.

Aiemmin Tuulensuu on toiminut muun muassa Kauppalehti Option toimitussihteerinä ja designerina, Journalisti-lehden ulkoasuvastaavana, Aamulehden visuaalisena journalistina sekä Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittajana. Työnsä ohella Tuulensuu on toiminut konsulttina lukuisissa lehtiuudistuksissa ja valmentanut toimituksia.

Aamulehden vastaavana päätoimittajana jatkaa Jouko Jokinen. Lehden nykyinen uutispäätoimittaja Jorma Pokkinen, 63, jää eläkkeelle vuodenvaihteessa 2015-2016.

”Jussi Tuulensuu on Tampereen yliopiston ja Aamulehden kasvatti. Hän edustaa sukupolvea, jolle digitaalisuus ja mobiili eivät ole median tulevaisuuden suuntia, vaan jo nyt median sisältöjen ja palveluiden lähtökohtia”, kommentoi vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

Lisätietoja:

Jouko Jokinen, vastaava päätoimittaja, Aamulehti, puh. 050 366 9213

Jussi Tuulensuu, puh. 0400 707 413

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Vuonna 2014 yhtiössä työskenteli keskimäärin 1 830 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin neljännes toimi Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2014 liikevaihto oli noin 295 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 8.5.2015, 11:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli