Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Media myy BNS:n

Alma Media myy BNS:n

Alma Media Oyj                           Lehdistötiedote                         3.3.2014 klo 13.20

ALMA MEDIA MYY BNS:N

Alma Median Kauppalehti-ryhmä on myynyt uutistoimisto- ja mediaseurantayrityksensä Baltic News Servicen (BNS). Ostaja on virolaisen sijoitusyhtiö Koha Capital Oü:n omistama Oü Uudisvoog. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Alma Media kirjaa kaupasta 0,8 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen tulokseensa.

BNS on Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimiva yhtiö, jonka liikevaihto 2013 oli 4,2 miljoonaa euroa. BNS on perustettu vuonna 1990. Alma Median omistukseen yhtiö siirtyi vuonna 1998.

– BNS on menestynyt omassa liiketoiminnassaan hyvin, mutta sen tuomat synergiaedut Kauppalehti-ryhmän muuhun liiketoimintaan ovat olleet vähäisiä. Keskitymme nyt talousmediaan ja digitaalisiin palveluihin yrityksille, sanoo Kauppalehti-ryhmän johtaja Juha-Petri Loimovuori.

Lisätiedot:
Juha-Petri Loimovuori, johtaja, Kauppalehti-ryhmä puh. 0500 511 036, juha-petri.loimovuori@kauppalehti.fi

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Yhtiössä työskentelee 1 965 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin kolmannes toimii Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2013 liikevaihto oli noin 300 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 3.3.2014, 14:20
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli