Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Alma Media osti yritysten yhteishankinnat mahdollistavan verkkopalvelun

Alma Media osti yritysten yhteishankinnat mahdollistavan verkkopalvelun

Alma Media Oyj  Lehdistötiedote 4.6.2012 klo 10.45

ALMA MEDIA OSTI YRITYSTEN YHTEISHANKINNAT MAHDOLLISTAVAN VERKKOPALVELUN

Alma Media Oyj on ostanut Suomen Hankintakeskus Oy:n koko osakekannan. Suomen Hankintakeskuksen yhteishankinnat mahdollistavan verkkopalvelun (www.suomenhankintakeskus.fi) avulla samoja tuotteita tai palveluita hankkivat yritykset voivat yhdistää voimansa ja siten tehostaa hankintojaan ja saavuttaa kustannussäästöjä. Suomen Hankintakeskus liittyy osaksi Mascusta, Alma Median raskaiden vaihtokoneiden kansainvälistä kauppapaikkaa.

Kauppa tukee Alma Median strategiaa, jonka mukaan yhtiö kasvattaa digitaalisten palveluiden osuutta liikevaihdostaan.

-Suomen Hankintakeskus Oy:n kehittämä yhteisostamisen konsepti sopii erinomaisesti Mascuksen tuotevalikoimaan ja vahvistaa edelleen Mascuksen asemaa kansainvälisenä asiakkaidensa liiketoimintaa tehostavana kauppapaikkana, kertoo johtaja Fredrik Larsson Mascuksesta.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Suomen Hankintakeskus Oy:n liikevaihto oli 380 000 euroa vuonna 2011 ja se raportoidaan 1.6.2012 lukien osana Alma Median Digitaaliset kuluttajapalvelut -segmenttiä.

Suomen Hankintakeskus Oy on Jukka Mansikan vuonna 2009 perustama yhtiö, jonka kehittämän verkkopalvelun avulla tuotteita ja palveluita ostavat yritykset voivat tehostaa hankintojaan ja toisaalta tuotteiden ja palveluiden myyjät voivat löytää uusia asiakkaita. Palvelussa on tällä hetkellä 1300 rekisteröitynyttä tavarantoimittajaa. Suomen lisäksi palvelu toimii Ruotsissa ja Saksassa lisenssikumppanien voimin. Jukka Mansikka jatkaa yhtiön johdossa myös yrityskaupan jälkeen.

Mascus on maailmanlaajuisesti toimiva raskaiden vaihtokoneiden ja -ajoneuvojen markkinapaikka. Mascus palvelee kuutta toimialaa: maanrakennusta, maataloutta, materiaalinkäsittelyä, metsänhoitoa, kuljetusta ja logistiikkaa sekä ympäristönhuoltoa. Mascuksella on toimintaa 42 maassa ja palvelua voi käyttää 54 verkko-osoitteessa 39 kielellä.

Lisätietoja:

Fredrik Larsson, johtaja, Mascus, puh. 050 314 2511

Raimo Mäkilä, johtaja, Alma Media Oyj, Markkinapaikat, puh. 010 665 5802

Alma Media lyhyesti

Alma Media on uudistuva mediayhtiö, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Alma Mediassa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Vuoden 2011 liikevaihto oli 316,2 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Alma Median osake (ALN1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

  • Julkaistu: 4.6.2012, 12:45
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli