Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Aamulehti osti Jantonilta 40 % Tampereen Ykkösjakelu Oy:stä

Aamulehti osti Jantonilta 40 % Tampereen Ykkösjakelu Oy:stä

ALMA MEDIA OYJ              LEHDISTÖTIEDOTE 22.5.2007
 
 
 
 
AAMULEHTI OSTI JANTONILTA 40 % TAMPEREEN YKKÖSJAKELU OY:STÄ
 
Kustannus Oy Aamulehti on ostanut 40 % Tampereen Ykkösjakelut Oy:n osakkeista. Myyjä on Janton Oy, joka aiemmin omisti suoramainonnan jakeluyhtiön kokonaan. Kauppasopimus allekirjoitettiin tiistaina 22.5. Helsingissä.
 
– Haemme tällä yrityskaupalla kasvua ja parempaa kykyä palvella asiakkaitamme suoramainonnan alueella. Näemme myös mahdollisuuksia kehittää oman painolaitoksemme ja suorajakeluverkon yhteistyötä. Oma jakeluyhtiömme Aamujakelu Oy jatkaa sanomalehtien varhaisjakelua entiseen tapaan, eikä tällä järjestelyllä ole siihen vaikutusta, sanoo Aamulehden toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen.
 
Jantonin toimitusjohtajan István Dénesin mukaan järjestely synnyttää Tampereelle osoitteettoman jakelun yhteisyrityksen, mistä on pitkällä aikavälillä etua molemmille osapuolille sekä Tampereen Ykkösjakelut Oy:n asiakkaille.
 
– Aamulehti on Pirkanmaan johtava media, ja se haluaa kehittää voimakkaasti alueensa jakelupalveluita. Jantonille vahvan kumppanin löytäminen tärkeällä markkina-alueella on hyvin arvokasta, Dénes kiteyttää.
 
Tampereen Ykkösjakelut Oy jakaa Pirkanmaalla vuodessa noin 100 miljoonaa mainosta ja lehteä. Yhtiön palveluksessa on 450 jakajaa ja kuusi toimistotyöntekijää.
 
Lisätiedot:
Juha Ruotsalainen, toimitusjohtaja, Kustannus Oy Aamulehti, p. 050 515 1440.
István Dénes, toimitusjohtaja, Janton Oy, p. 040 756 5561.
 
 
JAKELU
Keskeiset mediat
 
Alma Media on kannattavasti kasvava, uudistuva ja kansainvälistyvä yhtiö, joka investoi sanomalehtiin ja verkkomediaan. Tunnetuimmat tuotteet ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com.
 
Vuoden 2006 liikevaihto oli 302 milj. euroa, josta liikevoittoa kertyi 16 % liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisella listalla keskisuurten yhtiöiden sarjassa. Kaupankäyntitunnus on ALN1V. Lisää osoitteessa www.almamedia.fi.
 
  • Julkaistu: 22.5.2007, 16:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli