Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > Sotkamo-lehdelle uusi päätoimittaja

Sotkamo-lehdelle uusi päätoimittaja

ALMA MEDIA OYJ   LEHDISTÖTIEDOTE  8.11.2004

SOTKAMO-LEHDELLE UUSI PÄÄTOIMITTAJA
 
Sotkamossa kaksi kertaa viikossa ilmestyvän Sotkamo-lehden päätoimittajaksi on nimitetty 1.1.2005 alkaen julkaisusuunnittelija, yht. yo Kari Kinnunen (46).
 
Kari Kinnusen juuret ovat tiukasti Kainuussa. Hän on toiminut useissa lehtialan tehtävissä ja radiossa. Yleisradiossa hän on ollut vuosina 1990–2002 Kainuun Radion aluetoimittaja ja Pohjois-Karjalan radion päivittäisohjelmien tuottaja. Aikaisemmin Kari Kinnunen on ollut toimittaja ja aluetoimittaja Kainuun Sanomissa sekä lehden kaupunkiliitteen vastaava toimittaja. Päätoimittajaksi Kari Kinnunen siirtyy metsähallituksen luontopalveluiden julkaisusuunnittelijan tehtävistä.
 
Kari Kinnunen on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä, mm. Kajaanin kaupunginvaltuutettuna, hallituksen jäsenenä, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä Keskustan Kainuun piirin puheenjohtajana.
 
Alma Media -konserniin kuuluva Suomen Paikallissanomat Oy julkaisee Kainuussa Sotkamo-lehden lisäksi Kuhmolaista ja Ylä-Kainuuta.
 
Lisätietoja:
 
toimitusjohtaja Jorma Valkama, Suomen Paikallissanomat Oy, puhelin (03) 266 6307 tai 040 506 6967.
 
Kari Kinnusen kuva osoitteessa http://www.almamedia.fi/kuvakansio?bank_folder=49
  • Julkaistu: 8.11.2004, 19:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli