Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > ILTALEHTI SIIRTYY KUSTANTAJAJOHTOISEEN JOHTAMISMALLIIN

ILTALEHTI SIIRTYY KUSTANTAJAJOHTOISEEN JOHTAMISMALLIIN

Alma Media -konserniin kuuluva Kustannusosakeyhtiö Iltalehti on uudistanut voimakkaasti tuotevalikoimaansa kuluvan vuoden aikana. Uudistusten ansiosta  lehden levikin markkinaosuus on noussut ensimmäistä kertaa yli 40 prosenttiin iltapäivälehtimarkkinoista. Iltalehdessä tavoitteeksi on asetettu  saavuttaa alan markkinajohtajuus. Tavoitteen vauhdittamiseksi  Iltalehden resursseja on päätetty vahvistaa ja lehden johtamisessa siirrytään hyvin iltapäivälehtimaailmaan soveltuvaan kustantajajohtoiseen johtamisjärjestelmään, jossa Kustannusosakeyhtiö Iltalehden toimitusjohtajan ja Iltalehden vastaavan päätoimittajan tehtävistä vastaa sama henkilö. Iltalehden kustantajaksi on nimitetty yhteiskuntatieteiden kandidaatti, MBA Kari Kivelä, 44.
Kivelä siirtyy tehtävään Sanoma Osakeyhtiöön kuuluvan Startel Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Lisäksi hän on toiminut  Uutislehti 100 Oy:n  toimitusjohtajana ja ennen sitä eri tehtävissä  Janton Oyj:ssä. Hän on ollut mm.  perustamassa City-lehteä ja työskennellyt sen päätoimittajana kymmenen vuotta. Kivelä aloittaa Iltalehdessä viimeistään ensi helmikuun alussa.
Iltalehden onnistuneet uudistukset toteuttanut vastaava päätoimittaja Petri Hakala keskittyy jatkossa  päätoimittajana toimituksen johtamiseen ja lehden sisällön kehittämiseen.  Kustannusosakeyhtiö Iltalehden toimitusjohtajana oman toimensa ohella toiminut Veli-Matti Asikainen jatkaa työtään Alma Median sanomalehdistä vastaavan Alpress-divisioonan varatoimitusjohtajana vastaten divisioonan operatiivisesta tuloksesta ja ketjutoiminnasta. Asikainen  raportoi vastuualueistaan Alpress Oy:n toimitusjohtajalle Hannu Olkinuoralle. Uudessa mallissa Kari Kivelä raportoi Kustannusosakeyhtiö Iltalehden hallitukselle ja päätoimittaja Hakala  Kivelälle.
Johdon vahvistamisella  haetaan vauhtia markkinaosuuden kasvattamiseen
– Iltalehden viime kuukausien erinomaisesti kehittynyt levikkimyynti osoittaa, että useat alkuvuonna  tehdyt uudistukset vievät lehteä eteenpäin kohti pitkän aikajänteen tavoitteena olevaa markkinajohtajuutta. Nyt oli sopiva hetki toteuttaa jo pitkään suunnitelmissa ollut johdon vahvistaminen, sanoo Alpress Oy:n toimitusjohtaja ja Kustannusosakeyhtiö Iltalehden hallituksen puheenjohtaja Hannu Olkinuora. Olkinuoran mukaan kustantajamalli soveltuu hyvin iltapäivälehteen, jossa toimitus ja myyntiorganisaatio tekevät päivittäistä yhteistyötä ja jossa lehden intensiivinen kehitystyö suosii selkeää ja keskitettyä johtamista.
Olkinuoran mukaan Iltalehdessä toteutettava johtamistapa on täysin riippuvainen kyseisen henkilön ominaisuuksista. Kari Kivelä on niitä harvoja suomalaisia, jolla on vahva journalistinen kokemus yhdistettynä pitkäaikaiseen työskentelyyn mediayhtiöiden liikkeenjohdossa.
Iltalehden levikkimyynti on kääntynyt selvästi nousuun viime keväänä. Markkinaosuus on kasvanut touko- ja kesäkuussa ja heinäkuussa lehden osuus iltapäivälehtimarkkinoista oli Iltalehden historian korkein, yli 40 prosenttia. Tämän vuoden aikana lehdessä on uudistettu toimituksen uutistyötä ja lanseerattu uusi televisio- ja viikonvaihdeliite.
Kari Kivelän kuva osoitteessa
http://www.almamedia.fi/kuvakansio?bank_folder=49
Lisätietoja:
toimitusjohtaja  Hannu Olkinuora, Alpress Oy, p.03 266 6450
varatoimitusjohtaja Veli-Matti Asikainen,  Alpress Oy p. 09 507 8775
Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet
Tiedoksi: Helsingin Pörssi
  • Julkaistu: 12.8.2004, 13:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli