Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > ILTALEHTI KASVATTI LEVIKKIÄÄN JA MARKKINAOSUUTTAAN

ILTALEHTI KASVATTI LEVIKKIÄÄN JA MARKKINAOSUUTTAAN

ALMA MEDIA OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 22.8.2000
Julkaisuvapaa: Heti
ILTALEHTI KASVATTI LEVIKKIÄÄN JA MARKKINAOSUUTTAAN

Suomen Mediatarkastus Oy:n suorittaman levikintarkastuksen mukaan
Iltalehden kuusipäiväinen levikki oli kuluvan vuoden tammi-
kesäkuussa 122533 (119907 tammi-kesäkuu 1999) kappaletta.
Kasvua edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna oli 2626
kappaletta eli 2,2%. Iltalehden viikonvaihdelehden levikki kasvoi
edelleen selvästi ripeämmin eli yli viidellä ja puolella
tuhannella kappaleella. Viikonvaihteen levikki oli 157499 (151850)
kappaletta. Viikonvaihdelevikin kasvu oli 3,7%.

Merkittävää Iltalehden levikkikehityksessä oli se, että levikin
kasvu jatkui vakaana huolimatta siitä, että iltapäivälehtien
kokonaismarkkinat supistuivat. Iltalehden levikki on kasvanut
yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 samalla kun lehden markkinaosuus on
kasvanut tasaisesti. Iltalehden markkinaosuus viikonvaihteissa
saavutti jo 40%:n rajan. Kuusipäiväisessä levikissä Iltalehden
markkinaosuus oli 37%.

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet

  • Julkaistu: 22.8.2000, 08:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli