Alma Media > Tiedotteet > Lehdistötiedote > KAUPPALEHDEN LEVIKKI KASVOI 2 PROSENTTIA 81 764 KAPPALEESEEN

KAUPPALEHDEN LEVIKKI KASVOI 2 PROSENTTIA 81 764 KAPPALEESEEN

ALMA MEDIA OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 5.8.1999
Julkaisuvapaa:Heti
KAUPPALEHDEN LEVIKKI KASVOI 2 PROSENTTIA 81 764 KAPPALEESEEN
Kauppalehden levikin kasvu jatkui voimakkaana. Torstaina 5.8.
1999 tehdyn levikintarkastuksen mukaan Kauppalehden levikki on nyt
81 764 kappaletta. Kasvua edellisvuodesta oli 1 625 kappaletta eli
2,0 prosenttia. Lehden levikki tarkastettiin nyt tammi-kesäkuulta.
”Levikin kasvu on merkittävä”, Kauppalehden vastaava
päätoimittaja, kustantaja Lauri Helve sanoo. Normaaleista
tilattavista päivälehdistä tuskin mikään pystyy esittämään kahden
prosentin kasvua. Jopa miinusmerkkiset luvut ovat olleet tänä
vuonna yleisiä, sanoo Helve. Ilahduttavinta levikkikehityksessä on
Helven mukaan se, että Kauppalehden levikin kasvu tuli
kestotilauksista. Kahden prosentin levikin nousu kasvatti
levikkituloja 3,3 prosenttia. Se kertoo tilaajien halusta
sitoutua Kauppalehteen, Helve sanoo.
Kauppalehden levikin myönteinen kehitys kilpailutilanteesta
huolimatta kertoo lehden toimituksen onnistuneen lehden
kehittämisessä ja kiinnostavuuden lisäämisessä. Myös
markkinointiponnistelut ovat luonnollisesti vaikuttaneet
menestykseen, Helve sanoo.
Ahti Martikainen
viestintäpäällikkö
ALMA MEDIA OYJ
Jakelu:Keskeiset tiedotusvälineet
Tiedoksi:Helsingin Pörssi

  • Julkaistu: 5.8.1999, 08:00
  • Kategoria: Lehdistötiedote, Tiedotteet

Jaa artikkeli