Yritysvastuustrategia
Alma Median yritysvastuuta viedään eteenpäin Kestävä media -yritysvastuuohjelman puitteissa. Kun vastuullisuudesta tulee yhä tiiviimpi osa Alma Median jokapäiväistä toimintaa, se tuo vähitellen myös uusia näkökulmia yhtiön liiketoimintaan. Ohjelman vetovastuu on konserniviestinnällä, mutta ohjelman eteneminen perustuu pitkälti kaikkien almamedialaisten osallistumiseen ja innostamiseen.Kestävä media -yritysvastuuohjelma jakautuu kolmeen osaan:
• Vastuullisuus tiiviisti almamedialaisten arkipäivään
• Vastuullisuus integroiduksi osaksi tuote- ja palvelukehitystä
• Avoimen yritysviestinnän kehittäminen
Kestävä media -ohjelman rinnalla toteutetaan Vastuullisen vaikuttamisen ohjelmaa, jonka tavoitteena on näyttää suuntaa vastuullisuudessa niin media-alalla kuin yhteiskunnallisen osallistumisen saralla. Esimerkkejä ovat muun muassa yhteistyö Nordic Media CR Forumin kanssa ja Vastuullinen kesäduuni -kampanja. Lisäksi SRI-sijoittajasuhteita ja -viestintää (Socially Responsible Investment eli vastuullinen sijoittaminen) kehitetään aktiivisesti muun muassa tekemällä yhteistyötä SRI-sijoittajien eurooppalaisen kattojärjestön Eurosifin kanssa sekä osallistumalla vuosittain Carbon Disclosure Project -ilmastoaloitteeseen.
Vastuullisuus almamedialaisten arkipäivään
Yritysvastuu ei ole erillinen toiminto, vaan näkökulma Alma Median kaikkeen toimintaan. Kestävä media -yritysvastuuohjelman ytimessä on vastuullisuus almamedialaisten arjessa. Esimerkkejä henkilöstön vastuutoimista ovat Alma Median eettisen ohjeistuksen tunteminen ja sen mukaan toimiminen sekä henkilöstön hyvinvointiin ja työympäristön ekologisuuteen liittyvät hankkeet. Myös vapaaehtoistyömahdollisuuksien tarjoaminen henkilöstölle koetaan tärkeäksi ja mielekkääksi osaksi yritysvastuuta, ja sen merkitys Kestävä media -ohjelmassa on kasvanut Suomen lasten ja nuorten säätiö -yhteistyön ja suunnitellun SPR-kumppanuuden myötä.
Vastuullisuus integroiduksi osaksi tuote- ja palvelukehitystä
Liiketoiminnassa vastuullisuutta kehitetään esimerkiksi lisäämällä journalismin läpinäkyvyyttä ja lukijoiden mahdollisuuksia osallistua sekä juttujen ideointiin että niiden taustoista keskustelemiseen sekä päivittämällä journalismia ohjaavia eettisiä periaatteita ja prosesseja. Myös mediataitoprojektit kuuluvat Kestävä media -ohjelman tavoitteisiin. Mediamyynnin osalta Kestävä media -ohjelma muun muassa tukee asiakkaiden yritysvastuuta viestimällä heille Alma Median medioiden ympäristövaikutuksista. Tulevaisuuden kehityskohteena on yritysvastuun integroiminen uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen, mihin Alma Median uudistunut, digitaalisuutta painottava strategia luo hyvät edellytykset. Kolmantena painopistealueena ovat hankinnat, joissa tavoitteena on erityisesti ICT-hankintaketjun vastuullisuuden kartoittaminen ja kehittäminen.
Avoimen yritysviestinnän kehittäminen
Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat Kestävän median lähtökohdat. Vastuullisuusviestinnän osalta lähivuosina painottuu niin sanottu integroitu eli yritysvastuuraportoinnin ja perinteisen taloudellisen raportoinnin yhdistävä vuosiraportointi. Raportoinnin kehitykseen vaikuttaminen erilaisissa työryhmissä ja osallistumalla Finnish Business & Societyn (FiBS) toimintaan ovat keskeinen osa läpinäkyvän viestinnän kehittämistä. Lisäksi viestintää viedään keskustelevampaan ja osallistavampaan suuntaan esimerkiksi uudenlaisen sidosryhmäjulkaisun myötä. Kolmas, erittäin tärkeä viestinnällinen tavoite on Alma Median vuonna 2011 teettämän ympäristötutkimuksen tulosten viestintä laajasti sekä Suomessa että ulkomailla. Aktiivisella viestinnällä Alma Media haluaa herättää keskustelua ekologisesti, mutta myös sisällöllisesti kestävästä mediasta osana ihmisten arkea sekä median roolista kestävässä yhteiskunnassa.
Alma Media ilmastoselvityksen kärjessä
Alma Media oli 2011 jo toisena peräkkäisenä vuotena parhaiten Carbon Disclosure Project (CDP) -selvityksessä sijoittunut mediayhtiö Pohjoismaissa. Globaalisti Alma Media sijoittui media-alan viiden parhaimman yhtiön joukkoon. Vuosittain toteutettava CDP on kansainvälinen, pörssiyhtiöille suunnattu ilmastonmuutosselvitys, jossa noin 3 000 yritystä analysoi ilmastonmuutoksen niille tuomia riskejä ja mahdollisuuksia sekä raportoi vuotuiset hiilidioksidipäästönsä. Selvityksen tulokset on suunnattu sijoittajille, ja noin 550 institutionaalista sijoittajaa ympäri maailman hyödyntää CDP:n tuloksia sijoituspäätöksissään.









