Maanantai 21.05.2012 | Euroviisuihin: 1 päivää
Kestävä MediaKestävä Alma MediaYritysvastuun johtaminen
Yritysvastuun johtaminen
Alma Mediassa yritysvastuulla tarkoitetaan konsernin, sen yksiköiden ja viime kädessä jokaisen almamedialaisen tapaa toimia työtehtävissään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti vastuullisella tavalla. Yritysvastuun painoarvoa Alma Mediassa kuvaa ohessa esitetty yritysvastuun organisoitumismalli.

Myös yritysvastuun osalta suuntaviivat linjaa konsernin johto ja tarvittaessa hallitus, ja toiminnan ydin on konsernin yksiköt ja ketjut kattavassa yritysvastuuverkostossa. Verkoston toimintaa koordinoi Alma Median yritysvastuupäällikkö. Verkoston tehtävänä on helpottaa tiedonkulkua konsernitasoisten ja yksikkö- ja ketjutasoisten vastuullisuusasioiden osalta. Lisäksi verkosto kehittää kunkin yksikön ja ketjun vastuullisuutta yhteisten suuntaviivojen mukaisesti.
 

 

Eettinen ohjeistus


Konsernin toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet on koottu eettiseksi ohjeistukseksi. Eettinen ohjeistus sisältää keskeisimmät vastuullisen johtamisen linjaukset ja periaatteet. Ohje on linjassa YK:n Global Compact -aloitteen kymmenen periaatteen kanssa. 
 

Keskeiset järjestöjäsenyydet


Alma Media on FiBS ry:n (Finnish Business and Society) jäsen. FiBS edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista yritystoimintaa Suomessa. Alma Media on myös ollut mukana perustamassa Nordic Media CSR Forum -verkostoa. Vuodesta 2011 Alma Media on kuulunut YK:n Global Compact –aloitteen allekirjoittajiin.

Lisäksi Alma Media on jäsenenä muun muassa Sanomalehtien liitossa, Viestinnän Keskusliitossa sekä IAB Finlandissa. Yhtiö on myös mukana Viestinnän keskusliiton koordinoimassa Next Media -tutkimushankkeessa.