Alma Media > Laadukkaampaa markkinointia
Laulaja Alma esiintyi Alma Median isännöimän Vuoden Toimisto -kilpailun gaalaillassa vuonna 2017.
Laadukas palveluntarjoaja

Laadukkaampaa markkinointia

Alma Media ja joukko muita markkinointiviestintäalan johtavia suomalaistoimijoita käynnisti vuonna 2016 yhteisen #siksimarkkinointia-hankkeen.

Hankkeen tavoitteena oli kohentaa markkinointiviestinnän arvostusta Suomessa ja kasvattaa yleistä ymmärrystä mainonnan kansantaloudellisesta merkityksestä. Hankkeen osallistujat halusivat muistuttaa, että ilman tehokasta ja ammattitaitoisesti toteutettua mainontaa suomalaistuotteet ja -palvelut eivät menesty jatkuvasti tiukentuvassa kansainvälisessä kilpailussa. 

Omana #siksimarkkinointi-tekonaan Alma Media lanseerasi Suomeen uuden, suomalaisilla markkinointialan toimistoille avoimen Vuoden toimisto -kilpailun, jossa mitataan toimistojen tuottamaa asiakaskokemusta suomalaisten markkinointipäättäjien keskuudessa. Tutkimus totetetaan vuosittain, ja Alma Media toimii sen mediakumppanina.

Tutkimukseen osallistuneille toimistoille tarjotaan yhteenveto siitä, mitkä seikat ovat markkinointipäättäjien mielestä niiden vahvuuksia ja mitä asioita tulisi kehittää.