Alma Media > Uutinen > Alma Media yhä houkuttelevampi työnantaja opiskelijoiden keskuudessa

Alma Media yhä houkuttelevampi työnantaja opiskelijoiden keskuudessa

Tutkimustulokset ihanteellisimmista työpaikoista on jälleen julkistettu. Tutkimusyritys Universum on tutkimuksessaan haastatellut marraskuusta 2019 maaliskuuhun 2020 yhteensä 14 109 korkeakouluopiskelijaa. Alma Median sijoitus nousi kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa jopa seitsemän sijaa ja yhtiö sijoittui sijalle 24. Alma Median ranking kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa on kahden vuoden aikana noussut jopa 17 sijaa. Humanistiopiskelijoiden keskuudessa Alma Media on sijoittunut aiemmin kahden vuoden ajan sijalle 18, nyt sijoitus oli 20.

Almalla on viimeisen kahden vuoden aikana panostettu systemaattisesti työnantajakuvan kehittämiseen. Tiivistynyt oppilaitosyhteistyö on vienyt meitä entistä lähemmäs opiskelijoita. Uskomme, kiinteämmällä yhteistyöllä pystymme tulevaisuudessa vastaamaan yhä paremmin nuorten työelämän odotuksiin. Lisääntynyt kiinnostus meitä kohtaan näkyy myös siinä, että tämän vuoden Alma Developer -ohjelmaan haki lähes 400 hakijaa. Ensimmäisenä vuonna 2017 saatiin 140 hakemusta, ja siitä lähtien hakijamäärä sekä kiinnostus ohjelmaa kohtaan ovat vain kasvaneet. Alman keskittyminen ja panostukset uran alussa oleviin digikehittäjiin näkyy selkeästi ohjelman vuosittaisessa suosiossa. Näiden lisäksi olemme panostaneet jatkuvasti myös yleiseen näkyvyyteen markkinointitoimenpiteiden kautta sekä olleet mukana erilaisissa tapahtumissa, kertoo Alman Employee Experience Specialist Kira Soini.

 

Oppilaitosyhteistyö tiivistää suhteita opiskelijoihin

Alma Media solmi Aalto-yliopiston kanssa partnerisopimuksen viime vuoden toukokuussa. Aalto-yliopiston kanssa on tehty erilaisia projekteja, joissa opiskelijat ovat päässeet hyödyntämään opintojensa kautta saatua osaamista ja osallistumaan Alman eri liiketoiminnan kehittämisprojekteihin. Yliopiston kanssa on parhaillaan menossa myös johtamisen kehittämisen tutkimushanke. Almalla on lisäksi oma luokkahuone kauppatieteiden kandidaattikeskuksessa Otaniemessä. Almalaiset ovat olleet myös mukana Aallon Talent Expo -messuilla, jolloin nuorille esiteltiin yhtiön eri toimintoja ja osaamista.

Oppilaitosyhteistyötä tehdään myös Haaga-Helian kanssa. Haagan opiskelijat ovat jo parin vuoden ajan olleet tiivisti mukana esimerkiksi Future Forerunners -tapahtuman suunnittelussa ja Almalla on myös oma luokkahuone kampuksella. Oppilaitosyhteistyötä on tehty menestyksekkäästi myös Tampereella.

 

Työnantajakuvaa kehitetään määrätietoisesti

Työnantajakuvaan liittyviä toimenpiteitä on määrätietoisesti kehitetty jo muutaman vuoden ajan. Alman HR:stä ja viestinnästä on koottu neljän hengen tiimi, joka suunnittelee ja edistää työnantajakuvaa ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Alma Mediassa on myös perustettu viime syksynä Employer Brand -verkosto tukemaan työnantajakuvan kehittämistä ja sen suunnittelua. Verkosto koostuu vapaaehtoisista almalaisista ja tarkoituksena on yhdessä vaikuttaa siihen, millainen työnantaja Alma on tulevaisuudessa ja miten siitä viestitään. Verkostoon saa liittyä kuka vain almalainen mukaan.

  • Julkaistu: 18.5.2020, 10:00
  • Kategoria: Uutinen

Jaa artikkeli