Alma Media > Uutinen > Poikkeuksellinen kesä myös kesätyöntekijöille

Poikkeuksellinen kesä myös kesätyöntekijöille

Tänä kesänä Almalla työskentelee 46 kesätyöntekijää. Yhteisöllisyyden kokemukseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

– Työt ovat sujuneet etänä ihan hyvin, mutta kivahan se olisi päästä näkemään työkavereita livenäkin, kertoo yksi Iltalehden kesätyöntekijöistä.

Tämä kesä on poikkeuksellinen myös Alman kesätyöntekijöille. Yksiköstä ja tiimistä riippuen, perehdytys työtehtäviin ja -yhteisöön on tehty enemmän tai vähemmän etänä. Vaikka työt sujuvatkin mallikkaasti kotikonttoreilta käsin, niin tutustuminen työkavereihin ja Alma-yhteisöön ilman live-kontakteja jää väkisinkin hieman vajaaksi.

Yhteisöllisyyttä virtuaalisesti

Tänä vuonna yhteisöllisyyden kokemukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. 

– Järjestimme kaikille kesureille yhteisen kick-off -tilaisuuden ja perustimme Teams-kanavan, jossa on tarkoitus tutustua paremmin toisiimme ja kysyä mieltä askarruttavia asioita. Yksiköillä ja tiimeillä on tämän lisäksi toki myös omia kanavia, joihin kesätyöntekijät on otettu mukaan, kertoo Kira Soini Alman HR:stä. 

Kick-off -tilaisuudessa käytiin läpi mm. Alman viestintäkanavia sekä Alman someasioita. 

– Almassa viestintää tapahtuu monella tasolla, kun konserni, yksiköt ja tiimit viestivät. Halusimme heti perehdytyksessä selventää kokonaisuutta ja eri kanavien rooleja. Korostimme myös, että Almassa jokainen on viestijä ja voi omalta osaltaan luoda avointa viestinnän kulttuuria. Hyvä ja tiivis yhteydenpito työkavereihin onkin ollut nyt entistä tärkeämpää poikkeuksellisena aikana. Almassa omasta työstään saa kertoa myös somessa ja kesätyöntekijöitä saattaakin bongata somekanavissa hashtageillä #almaspirit ja #rohkeuskasvaa, kertoo Alman yhteisömanageri Anniina Salo

Suurin osa kesätyöntekijöistä toimituksissa

Kaikkiaan kesätyöntekijöitä on Almalla tänä vuonna 46. Heistä 23 työskentele Alma Talentissa, 20 Iltalehdessä ja 3 konsernihallinnossa.

Suurin osa kesätyöntekijöistä työskentelee toimituksissa, mutta joukossa on myös asiakaspalvelussa ja esimerkiksi taloushallinnossa työskenteleviä.  

Toivotamme kaikki kesätyöntekijät lämpimästi tervetulleeksi Almalle! 

 
  • Julkaistu: 16.6.2020, 13:00
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Töissä Almalla

Jaa artikkeli