Alma Media > Uutinen > Developer Trainee -ohjelman kautta opintojen loppuvaiheesta työelämään

Developer Trainee -ohjelman kautta opintojen loppuvaiheesta työelämään

Olemme Almalla juuri käynnistäneet uuden Developer Trainee -haun, joten on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin vuoteen 2017, vastaavaan trainee-ohjelmaan Almassa.
Viime vuonna järjestimme ensimmäistä kertaa trainee-haun näin isossa mittakaavassa. Etenkin haun alussa jännitti miten käy, mutta haku onnistui erittäin hyvin –  saimme yhteensä lähes sataviisikymmentä hakemusta Helsinkiin ja Tampereelle. Hyviä hakijoita oli paljon ja palkkasimme tavoitteen mukaisesti kymmenen henkilöä yhdeksän kuukauden kestoiseen palkalliseen trainee-ohjelmaan.

Tänä vuonna tavoitteena on palkata toistakymmentä traineeta, hakijoiden profiileista riippuen. Haussa on backend- ja frontend-kehittäjien lisäksi myös datan käsittelystä, analytiikasta sekä koneoppimisesta kiinnostuneita.

Devaaja_traineet_770x370

Palautteen perusteella kohti entistä parempaa Trainee-ohjelmaa

Kyselimme palautetta trainee-ohjelman aikana ja aiomme saadun palautteen perusteella kehittää Alman trainee-ohjelmaa eteenpäin. Yksi käytännön esimerkki kehitettävistä asioista on koulutuspäivät, jotka sisälsivät hyvin paljon asiaa. Pitkien koulutuspäivien sijasta aiomme tulevaisuudessa pitää useampia lyhyempiä koulutussessioita rajatumman aihealueen osalta; Esimerkiksi “DevOps & työkalut” sijasta erikseen aiheista Git & Github, TravisCI, Docker.

Trainee-ohjelma oli mentorin näkökulmasta aivan nappionnistuminen! Oma-aloitteinen, innokas ja oppimishaluinen trainee toi tiimiimme tuoreiden näkökulmien lisäksi myös osaamista jota meillä ei aiemmin ole ollut. Jakso antoi mainion mahdollisuuden ja hyvin vapaat kädet kokeilla asioita erilaisissa projekteissa ja oppia yhdessä.

Viime vuoden trainee-ohjelmaamme valittiin kymmenen henkilöä, joista kaikille tarjottiin vakituista työsopimusta trainee-jakson lopulla ja heistä yhdeksän päätti jatkaa Almalla. Tämä puhuu omalta osaltaan ohjelman huikeasta onnistumisesta!

”Trainee-ohjelma oli mentorin näkökulmasta aivan nappionnistuminen! Oma-aloitteinen, innokas ja oppimishaluinen trainee toi tiimiimme tuoreiden näkökulmien lisäksi myös osaamista jota meillä ei aiemmin ole ollut. Jakso antoi mainion mahdollisuuden ja hyvin vapaat kädet kokeilla asioita erilaisissa projekteissa ja oppia yhdessä”, kertoo Jenna Oldenburg, Tekninen tuotepäällikkö Alma Mediapartnersista.

Teknologia-ala on jatkuvaa oppimista, joka ei pääty esimerkiksi minkään trainee-ohjelman loppumiseen, vaan konkaritkin joutuvat jatkuvasti opiskelemaan. Alma Developer Trainee-ohjelma on kuitenkin erinomainen tapa hypätä esimerkiksi opintojen loppuvaiheesta työelämään!

Tutustu almalaisiin devaajiin osoitteessa devaaja.almamedia.fi. Katso 2018 trainee-ohjelman tiedot ja hae osoitteessa traineerekry.almamedia.fi, mikäli kiinnostuit itse, tai vinkkaa kaverille!

Ari Palo
Solution Architect
Alma Media

  • Julkaistu: 12.2.2018, 10:50
  • Kategoria: Uutinen
  • Teema: Almassa tapahtuu

Jaa artikkeli