Lauantai 31.07.2010 | Tampereen teatterikesään: 2 päivää
YritystietoaUusinta uutta
Uusinta uutta

Kauppalehti, Monster ja Tori mukana Positiivinen talousuutinen -kampanjassa

Positiivinen talousuutinen -kampanjan tarkoituksena on vahvistaa ihmisten uskoa taloudellisten haasteiden edessä. Nostamalla esiin positiivisia uutisia voidaan osoittaa, että erittäin monella yrityksellä ja yrittäjällä menee hyvin - tänäänkin. Alma Mediasta mukana ovat Kauppalehti, Monster ja Tori.
 
Monster on yksi uusimmista yhteistyökumppaneista.
 
”Haluamme viestittää osallistumisellamme, että haastavasta taloustilanteesta huolimatta rekrytointeja tehdään edelleen. Samalla Monster haluaa tukea erilaisten työnhakua helpottavien artikkeleiden avulla ihmisiä, jotka ovat taantuman vuoksi joutuneet uuden tilanteen eteen”, kertoo Monster Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Mollberg.
 
Positiivinen talousuutinen -kampanja on saanut alkunsa ruohonjuuritasolta - yksittäisten nuorkauppakamarilaisten tahdonilmaisuna, josta se on kahden kuukauden aikana kasvanut kansalliseksi positiivisuuskampanjaksi.
 
Kampanja on kahden kuukauden aikana nostanut esille jo yli 200 positiivista talousuutista. Uutisia on lukenut yli 10.000 kävijää ja kampanjan Facebook-ryhmään on liittynyt yli 900 jäsentä. Positiivisia uutisia kampanjan sivuille nostetaan mm. Kauppalehden sivuilta sekä Facebook-yhteisöstä, jonka kautta erityisesti yrittäjät ja heitä lähellä olevat ihmiset ovat aktivoituneet kertomaan omia menestystarinoitaan.
 
Lisätietoja osoitteesta: www.positiivinentalousuutinen.fi.