Missä Alma Medialla on toimipisteitä?
Alma Medialla on toimintaa Suomen lisäksi kuudessa Euroopan maassa. Suomessa toimimme yli 30 paikkakunnalla. Ulkomaiden toimipisteemme sijaitsevat Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Iso-Britanniassa.
Kuinka monta henkilöä Alma Mediassa on töissä?
Alma Media työllistää lähes 2 800 osaajaa.
Millaista työtä Alma Mediassa on tarjolla?
Alma Mediassa on töitä monien eri alojen ammattilaisille, journalisteista ohjelmistosuunnittelijoihin ja kirjanpitäjistä lehdenjakajiin.
Täältä löydät kaikki tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat.
Kuuluuko MTV3 Alma Mediaan?
Ei enää. Alma Media myi Broadcasting-liiketoimintansa, johon myös MTV3 kuului, Bonnierin ja Proventuksen perustamalle Nordic Broadcasting -yhtiölle huhtikuussa 2005.
Millaisia henkilöitä ensisijaisesti etsitte?
Meille työhön tulevat henkilöt ovat oman alansa ammattilaisia - tai halukkaita kehittymään sellaisiksi. Almamedialainen on tavoitteellinen joukkuepelaaja eikä pelkää uudistumista. Oman ammattitaidon ja samalla oman työn kehittäminen on tärkeä osa jokaisen almamedialaisen arkipäivää.
Mistä näen kaikki Alma Mediassa avoinna olevat työpaikat?
Alma Media -konsernissa avoinna olevat työpaikat - myös kesätyöpaikat - ovat esillä
täällä.
Lähetin Alma Mediaan avoimen työpaikkahakemuksen. Kuinka kauan se on voimassa?
Avoimet hakemukset ovat voimassa 12 kuukautta.
Laitoin teille postia, mutta kukaan ei ole vastannut?
Saamme paljon postia työnhakijoilta ja opiskelijoilta, ja vaikka pyrkimyksemme on vastata kaikkiin saamiimme sähköposteihin, emme aina siinä onnistu. Varmin tapa tulla huomioiduksi työnhakijana on lähettää meille joko avoin hakemus tai hakea avoinna olevaa työpaikkaa.
Otetaanko minuun yhteyttä vaikken tulisi valituksi?
Yhtä avoinna olevaa työtehtävää voi hakea joskus suurikin määrä henkilöitä. Kaikkiin emme valitettavasti ehdi olla henkilökohtaisesti yhteydessä. Ne hakijat, jotka kutsumme haastatteluihin, pidämme varmasti ajan tasalla rekrytointiprosessin vaiheista.
Onko Alma Mediassa tarjolla kesätöitä?
Kyllä. Alma Median yksiköissä työskentelee joka kesä satoja kesätyöntekijöitä. He pitävät omalta osaltaan pyörät pyörimässä kun vakituinen väki lataa akkujaan. Kesätyöpaikkojen täyttäminen alkaa jo vuodenvaihteessa, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja ottaa yhteyttä suoraan siihen yksikköön, jonka tarjoamista kesätyömahdollisuuksista olet kiinnostunut. Julkaisemme kesätyöpaikkoja koskevia työpaikkailmoituksia
Avoimet työpaikat -sivulla.
Etsin opintoihini liittyvää työharjoittelupaikkaa. Onko Alma Mediassa työharjoittelupaikkoja ja keneen voin olla yhteydessä?
Työharjoittelupaikkoja on tarjolla rajoitetusti. Tässäkin kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja ottaa yhteyttä suoraan siihen yksikköön, jossa haluaisit suorittaa työharjoittelusi. Yksiköiden yhteystiedot löydät
täältä.
Sanotte, että Alma Media panostaa henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Osaava, kehittyvä henkilöstö on perusedellytys Alma Median menestymiselle muuttuvassa mediakentässä. Oman ammattitaidon kehittäminen on siten tärkeä osa jokaisen almamedialaisen arkipäivää. Käytännössä osaamisen kehittämistä tukee Alma Mediassa muun muassa Polku, valmennuskalenteri, joka tarjoaa monipuolisia valmennuksia osaamisen syvälliseen kehittämiseen.
Mitä työkierto Alma Mediassa tarkoittaa?
Alma Mediassa voi toteuttaa monentyyppistä työkiertoa. On mahdollista laajentaa omaa tietämystä ja osaamista vaikka vain muutaman viikon mittaisella pestillä toisessa yksikössä, tai siirtyä kokonaan uuteen yksikköön ja tehtävään. Alma Media -konserni tarjoaa tähän runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Miksi minun kannattaisi hakea työpaikkaa juuri Alma Mediasta?
Alma Media on reilu työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia, kiinnostavia työtehtäviä. Alma Mediassa ulottuvillasi on ison mediakonsernin tarjoamat mahdollisuudet ja edut ihmisen kokoisissa työyhteisöissä. Työilmapiirimme on hyvä ja seuraamme sen kehittymistä säännöllisin, koko konsernin kattavin mittauksin.
Millä keinoin Alma Media pyrkii sitouttamaan henkilöstöään, vai pyrkiikö lainkaan (sen lisäksi, että tarjoatte työntekijöillenne mahdollisuuksia kehittää omaa ammattitaitoaan)?
Alma Mediassa sitoutumisen perusta rakentuu sille, että tarjoamme henkilöstölle mielenkiintoisia töitä sekä kannustavat puitteet onnistumiselle ja työssä viihtymiselle. Esimiestyömme ja työyhteisömme vaikuttavat osaltaan sitoutumiseen myönteisesti. Almamedialaiset työsuhteet ovat pitkiä ja meillä vallitsee voimakas me-henki. Näiden ensisijaisten sitouttamismenetelmien lisäksi meillä on toki palkitsemiseen liittyviä sitouttamiskeinoja: koko henkilöstömme on sitoutettu toimintamme parantamiseen kannustepalkkiojärjestelmällä. Lisäksi noin 20 avainhenkilöä on optio-ohjelman piirissä.
Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Lähetä se meille alla olevalla lomakkeella. Etsimme kysymykseesi vastauksen ja julkaisemme sen tällä palstalla tai vastaamme sinulle henkilökohtaisesti, mikäli annat lomakkeella sähköpostiosoitteesi. Emme arkistoi tietojasi emmekä käytä osoitettasi muihin tarkoituksiin.