Tuotantoketjun hallinta pitää sisällään kestävän kehityksen huomioimisen hankinnoissa, kuten painojen paperi- ja kemikaalivalinnoissa. Ympäristönäkökulma on keskeisessä roolissa myös muun muassa Tampereen uuden painon laitehankinnoissa sekä konsernin uusien työsuhdeautojen ja toimitusten autojen hankinnoissa. Näiden autojen myöhemmin tiukennettavaksi päästörajaksi on asetettu 190 g CO2e per ajokilometri.
Alma Median painot käyttävät pääosin uusiutuvia, kierrätettäviä materiaaleja, joista merkittävin on paperi. Yhtiön tavoitteena on ostaa vain kestävästi tuotettua paperia, jonka tuotannossa on kunnioitettu luonnon monimuotoisuutta. Sanomalehtikuitu voidaan käyttää uudelleen 4–7 kertaa, minkä jälkeen se käytetään energiantuotantoon. Myös alumiiniset painolevyt kierrätetään ja painovärit hyödynnetään energiantuotannossa. Tuotteiden harkittu loppusijoitus – jätteen hyödyntäminen ja kierrättäminen – auttaa merkittävästi pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi sanomalehden hiilijalanjälki pienenee viidenneksen, kun se loppusijoitetaan kaatopaikan asemesta kierrätykseen. Suomessa sanomalehtipaperista kierrätetään 80–90 prosenttia (Paperinkeräys Oy).