



Toimitusjohtaja ja konsernin johtaminen
Alma Media Oyj:n toimitusjohtaja on kauppatieteiden maisteri Kai Telanne (s. 1964).Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi.
Toimitusjohtaja saa ryhtyä yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin tai laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto toimista.
Toimitusjohtaja Kai Telanteen tukena on johtoryhmä, johon kuuluvat Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, lltalehden kustantaja Kari Kivelä, Kauppalehti-ryhmän johtaja Juha-Petri Loimovuori, Markkinapaikat-ryhmän johtaja Raimo Mäkilä, talous- ja rahoitusjohtaja Tuomas Itkonen, lakiasiainjohtaja Mikko Korttila ja yrityssuunnittelusta ja ketjutoiminnasta vastaava johtaja Minna Nissinen. Johtoryhmän sihteerinä toimii viestintäjohtaja Rauno Heinonen.
Johtoryhmä mm. valmistelee kuukausiraportit, investoinnit, konserniohjeet ja -politiikat, pitkän tähtäimen suunnitelmat ja 12 seuraavaa kuukautta koskevat toimintasuunnitelmat sekä tilinpäätöksen hallituksen päätettäviksi. Johtoryhmä kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa. Vuonna 2010 johtoryhmä kokoontui 11 kertaa.
Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 16.02.2011








