



Tilintarkastus
Osakkeenomistajat valitsevat vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa yhtiölle tilintarkastajan, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päätyttyä. Tilintarkastajien tehtävänä on varmistua siitä, että tilinpäätös on laadittu voimassa olevien säädösten mukaisesti siten, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä muut tarpeelliset tiedot yhtiön sidosryhmille. Alma Media Oyj:n tilintarkastajat tarkastavat osana vuosittaista tilintarkastustoimeksiantoa tulosyksiköiden kirjanpidon ja hallinnon. Sisäisen valvonnan vaatimukset on otettu huomioon tilintarkastajien tilintarkastussuunnitelmissa.Tilintarkastajat antavat vuosittain kertomuksensa Alma Media Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle. Lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallitukselle ja hallituksen tarkastusvaliokunnalle vuosittaisen tilintarkastussuunnitelman pääkohdat sekä koko konsernia koskevan kirjallisen tilintarkastusraportin kesäkuun osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi tilintarkastajat antavat juoksevat tulosyksikkökohtaiset raportit konsernin talousjohdolle ja raportointiyksiköiden johtajille.
Vuoden 2011 yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy:n päävastuullisena tilintarkastajana Harri Pärssinen, KHT. Ernst & Young toimii pääsääntöisesti kaikkien tytäryhtiöiden tilintarkastajana.
Tilikaudella 2010 viralliseen tilinpäätöksen tarkastukseen kohdistuvat tilintarkastuspalkkiot olivat 132 653 euroa. Muita palveluita konserni osti tilikauden 2010 aikana 69 522 euron arvosta.
Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 31.03.2011








