Maanantai 21.05.2012 | Euroviisuihin: 1 päivää
Kestävä MediaYhteisötTaloudelliset vaikutukset yhteiskuntaan
Taloudelliset vaikutukset yhteiskuntaan

Vahva talous on vastuullisuuden perusta

 
Alma Media -konsernilla ja siihen kuuluvilla yksiköillä on monenlaisia taloudellisia vaikutuksia sidosryhmiinsä. Yhtiö on toiminta-alueillaan tärkeä työllistäjä, veronmaksaja ja palveluiden ja materiaalien ostaja. Sanomalehdillä on myös merkittäviä epäsuoria vaikutuksia. Sanomalehden keskeinen tehtävä on toimia yhteisönsä puolestapuhujana ja hyvinvoinnin edistäjänä.
 
Liiketoiminnan kannattavuus ja yhtiön vahva taloudellinen asema ovat Alma Median ja sen yksiköiden vastuullisen toiminnan perusta. Tämä luo myös edellytykset lehtien journalistiselle riippumattomuudelle.
 
Liiketoiminnan suorien ja epäsuorien vaikutusten lisäksi Alma Media tukee taloudellisesti kestävää kehitystä esimerkiksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan rakentamisessa yhteistyössä Suomen lasten ja nuorten säätiön (SLNS) kanssa.