



Sisäpiirihallinto
Alma Media Oyj:n hallitus on vahvistanut Alma Media -konsernissa noudatettavan sisäpiiriohjeen. Sisäpiiriohje täydentää rikoslain 51. luvun, arvopaperimarkkinalain 5. luvun, Rahoitustarkastuksen (nyk. Finanssivalvonnan) standardin 5.3 ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (Helsingin pörssi) sisäpiiriohjeen kulloinkin voimassa olevia säännöksiä sisäpiirintiedon hallinnoinnista ja käsittelystä.Yhtiön julkiseen sisäpiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja yhtiön tilintarkastajana olevan tilintarkastusyhteisön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi nimeämä henkilö. Lisäksi yhtiö on määritellyt julkiseen sisäpiiriin kuuluviksi ilmoitusvelvollisiksi konsernin johtoryhmän jäsenet. Yhtiön sisäiseen, ei-julkiseen yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiiriin kuuluvat henkilöt, jotka asemansa tai tehtäviensä perusteella saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa. Lisäksi sisäpiirisäännösten tarkoittamista merkittävistä hankkeista pidetään ei-julkista hankekohtaista sisäpiirirekisteriä. Julkisen sisäpiirirekisterin tiedot mukaan lukien ajantasainen tieto omistusten määrästä ja kaupoista julkaistaan Alma Median kotisivuilla. Lisäksi Alma Median sisäpiirirekisterin tiedot ovat nähtävissä Euroclear Finland Oy:n (ent. Suomen Arvopaperikeskus Oy) palvelupisteessä, osoite Urho Kekkosen katu 5 C, 8. krs, Helsinki.
Alma Media kouluttaa ja informoi julkiset sekä yritys- ja hankekohtaiset sisäpiiriläisensä siten, että he tunnistavat asemansa ja sen merkityksen. Alma Media Oyj:n sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön liikkeelle laskemilla arvopapereilla 21 päivän aikana ennen osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkistamista.
Alma Media -konsernin sisäpiirivastaavana toimii yhtiön lakiasiainjohtaja.
Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 16.02.2011








