Yhtiökokous

Yhtiökokous päättää muun muassa voiton jakamisesta ja hallituksen jäsenten valitsemisesta. Yhtiökokous on osakkeenomistajille vuoden tärkein tilaisuus vaikuttaa yhtiön asioihin.

Alma Media Oyj:n yhtiökokous kokoontuu pääsääntöisesti kerran vuodessa. Yhtiön hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle sekä valmistelee kokoukselle esityslistan.

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä huhtikuun loppuun mennessä.

Yhtiökokous päättää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen edellyttämistä asioista. Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetään mm.

  • tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta
  • voiton jakamisesta
  • vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
  • hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitsemisesta.

Yhtiökokouksen tehtäviin kuuluvat lisäksi mm.

  • yhtiöjärjestyksen muuttaminen
  • päättäminen osakepääoman muuttamisesta.

Alma Median tavoitteena on, että kaikki hallituksen jäsenet ovat läsnä yhtiökokouksessa. Ensimmäistä kertaa hallitukseen ehdolla olevat henkilöt ovat läsnä yhtiökokouksessa, ellei poissaololle ole erityisen painavaa syytä.   Yhtiökokouskutsu julkaistaan yleensä Kauppalehdessä, Aamulehdessä ja Iltalehdessä viimeistään 17 päivää ennen kokousta. Lisäksi kokouskutsu julkistetaan pörssitiedotteena ja Alma Media Oyj:n internetsivuilla.

Yhtiökokoukseen on ilmoittauduttava kokouskutsussa esitetyllä tavalla.