Maanantai 21.05.2012 | Euroviisuihin: 1 päivää
SijoittajilleHallintoRiskienhallintaRiskienhallinnan toimintamalli
Riskienhallinnan toimintamalli

Hallitus

Alma Media Oyj:n hallitus on päävastuussa siitä, että konsernin riskienhallinta on asianmukaisesti järjestetty. Hallituksen tarkastusvaliokunta vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja kuulee organisaation riskienhallinnasta, sisäisestä valvonnasta ja hallinnosta vastuullisia toimijoita, toimintaa arvioivia tahoja, tilintarkastajia sekä muita tarpeellisiksi katsomiaan tahoja.

Ylin johto

Konsernin talousjohtaja valvoo, että riskienhallinta on tehokkaasti järjestetty ja sen toimivuus varmistettu. Talousjohtaja hyväksyy konsernin riskisalkun säännöllisesti, arvioi tapauskohtaisen  raportoinnin tuloksia ja hyväksyy tarvittavat toimenpiteet. Lisäksi talousjohtaja arvioi liiketoimintayksiköiden riskienhallintakeinoja, hyväksyy tarvittavat lisätoimenpiteet ja valvoo riskienhallinnan raportointia sekä esittelee yhtiön riskitilanteen säännöllisesti tarkastusvaliokunnalle .
 

Riskienhallinnan johto

Konsernin riskienhallintapäällikkö vastaa riskienhallintaprosessin toimivuudesta. Tehtäviin kuuluvat mm. koulutuksen suunnittelu, raportoinnin kehittäminen sekä konsernin riskisalkun määrittely ja kehittäminen yhdessä liiketoimintayksiköiden riskivastaavien kanssa. Lisäksi riskienhallintapäällikön tehtäviin kuuluu jatkuvan säännöllisen riskienhallintaprosessin tukeminen ja kehittäminen sekä riskienhallintasuunnitelman ja riskienhallintapolitiikan laadinta ja päivittäminen vähintään vuosittain.
 

Riskivastaavat

Konsernin liiketoimintayksiköiden taloustoimintojen tehtävänä on tavoitteiden saavuttamista uhkaavien riskien jatkuva tunnistaminen ja arviointi sekä uusista riskeistä ilmoittaminen riskienhallintapäällikölle osana taloudellista raportointiprosessia. Liiketoimintayksikön omalle vastuulle kuuluvat riskien arviointi ja riskienhallintakeinojen määrittely. Riskit raportoidaan säännöllisesti konsernin talousjohtajalle. Riskivastaavat seuraavat riskeihin reagoinnin ja toimintasuunnitelmien toteutumista.

Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 20.05.2010