Monimuotoisuuden merkitys kasvaa
Henkilöstön monimuotoisuuden merkitys kasvaa ikääntyvässä ja kansainvälistyvässä yhteiskunnassa. Alma Mediassa tämä heijastuu muun muassa jakelutoimintaan, sillä merkittävä osa Alma Median lehdenjakajista on ulkomaalaistaustaisia. Esimerkiksi Pirkanmaan jakelualueella maahanmuuttajien osuus koko henkilöstöstä oli vuonna 2011 jo 22 prosenttia, mikä on kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2010.
Monimuotoisuus tarkoittaa myös eri ikäryhmien monipuolista edustusta henkilöstössä. Työssä jaksamisen, henkilöstön moninaisuuden ja yhteiskunnallisen vastuun mittarina Alma Media seuraa konsernin keskimääräistä eläköitymisikää, joka vuonna 2011 oli 63,4 vuotta (vuonna 2010: 63 vuotta). Suomessa jäätiin eläkkeelle vuonna 2011 keskimäärin 60,5-vuotiaana (Eläketurvakeskus).
Työhyvinvoinnin tukeminen ja mahdollisuudet joustaviin työtapoihin, kuten etä- ja osa-aikatyöhön, helpottavat työn sovittamista eri elämänvaiheisiin.