Näin onnistut sisältömarkkinoinnissa

Sisältömarkkinointi on markkinoinnin kuumimpia suuntauksia. Se haastaa asiakkaiden toimintaa ja muuttaa koko markkinointialaa. Tällä hetkellä sisältömarkkinointiin liittyy kuitenkin selkeä haaste.

"Sisältömarkkinoinnin suurin haaste yrityksissä on kokonaisnäkemyksen ja strategian puute. Jos ei ole mietitty, mihin pyritään, on vaikea asettaa tekemiselle tavoitteita tai mitata tuloksia", toteaa asiakasymmärrystoimisto Koplan toimitusjohtaja Kati Nurminen.

"Kokonaiskuvan puute ajaa helposti ad hoc -tyyppiseen tekemiseen, joka ei välttämättä ole kovin tehokasta."

sisältömarkk_Kati Nurminen_770
Kati Nurminen

Kopla on tutkinut sisältömarkkinoinnin käyttöä Suomessa, ja tulokset ovat mielenkiintoisia. Haasteet ovat Nurmisen mukaan ymmärrettäviä, sillä sisältömarkkinoinnin menetelmiä osin vasta kehitetään – edes termin merkityksestä ei olla yksimielisiä.

Selvää on kuitenkin se, että sisältöjen käyttö markkinoinnissa on reippaassa kasvussa. Kaksi kolmasosaa haastatelluista aikoo kasvattaa panostuksia sisältömarkkinointiin, eikä kukaan aikonut niitä vähentää. Tähän on hyvät perusteet.

Sisältömarkkinointi_Kuva_Kopla_770x370
Asiakasymmärrystoimisto Koplan tutkimuksen mukaan panostukset sisältömarkkinointiin kasvavat yhä reippaasti.

Perinteisen mainonnan teho hiipuu

"Digitaalisena ja sosiaalisena aikana sisällöt ovat aika keskiössä, kun markkinointia halutaan tehdä niin, ettei se ole ärsyttävää eikä sitä haluta ohittaa", sanoo mediatoimisto Dagmarin sisältöstrategi Ilari Viippola.

Hän toteaa, ettei perinteinen mainonta yksinkertaisesti toimi entisellä teholla. Ihmisiä on vaikeampi tavoittaa, ja he pystyvät helpommin sivuuttamaan mainontaa. Siksi sisältö, joka aidosti kiinnostaa asiakkaita – ja tämän sisällön kohdentaminen analytiikan avulla – on tärkeässä osassa modernia markkinointia.

Sisältömarkk_IlariViippola_770
Ilari Viippola.

"Nyt on käynnissä mielenkiintoinen vaihe markkinoinnin yrityskentässä", sanoo Koplan Nurminen. Media-alan yritysten perinteiset raja-aidat kaatuvat, kun ne laajentavat sisältömarkkinointiin hieman erilaisista kulmista.

"Sisältötalot, mediatoimistot, mainostoimistot, mediatalot ja viestintätoimistot ovat kaikki rakentamassa omaa sisältömarkkinoinnin tarjoomaansa", Nurminen toteaa.

Voi kuitenkin tuntua haastavalta löytää omalle yritykselle parhaiten sopivat sisältömarkkinoinnin keinot. Vaihtoehtoja on hurjasti – printistä Youtube-videoihin ja kumppaniblogeista liikkuviin gif-kuviin.

"Kannattaa ensin tehdä strateginen mietintä siitä, kenelle sisältöä tehdään ja mihin sillä pyritään", neuvoo Dagmarin Viippola. "Kun tavoitteet ovat selvät, keinot löytyvät sitten kyllä nopeasti."

Lue myös: 
Markkinoinnin ja Mainonnan artikkeli sisältömarkkinoinnista. Markkinointi ja Mainonta on osa Alma Mediaa.

Alman sisältömarkkinointiratkaisut

Päivämäärä: 13.5.2016 
Teema: Sisällöt
Teksti: Samuli Kotilainen
Kuvat: Kopla, Dagmar, iStock

7 askelta

Asiakasymmärrystoimisto Kopla toteutti helmikuussa tutkimuksen, jossa sisältömarkkinoinnin nykytilaa ja mainostajien tarpeita selvitettiin syvähaastatteluilla ja mobiilikyselyllä (otos yhteensä 58). Koplan toimitusjohtaja Kati Nurminen antaa tutkimuksen perusteella seitsemän askeleen ohjeet, joiden avulla sisältömarkkinoinnissa voi onnistua paremmin.

 1. Päätä tavoitteet ja strategia

"On tärkeää miettiä, mihin sisältömarkkinoinnilla pyritään." Yhdelle sisältömarkkinointi on brändin rakentamista, toinen tavoittelee lisämyyntiä, kolmas haluaa esimerkiksi parantaa asiakaspalvelua.

 2. Ymmärrä kohderyhmäsi

Vasta kun ymmärtää kohderyhmän elämää ja tarpeita, voi luoda heitä kiinnostavaa sisältöä. "Sisällöt täytyy tuoda oikeaan kohtaan asiakkaan tarpeita ja ostopolkua. Analytiikka ja kohdentaminen auttavat tässä."

 3. Kokoa verkosto parhaista osaajista

Sisältömarkkinointia tarjoavat hyvin erilaiset yritykset. "Mainostajan kannalta ei oikeastaan ole merkitystä, millä nimikkeellä yritys toimii, kunhan osaaminen ja tekeminen ovat kunnossa."

 4. Luo prosessit jatkuvalle tekemiselle

Varsinkin oman median luomisessa kannattaa toimia pitkäjänteisesti. Jatkuvassa sisällöntuotannossa toimivien prosessien luominen on tärkeää.

 5. Aseta selkeät mittarit ohjaamaan tekemistä

Tavoitteiden toteutumista on tärkeää mitata säännöllisesti. "Mittari on hyvä, jos se antaa lisää ymmärrystä siitä, onko markkinoinnin tavoitteessa onnistuttu."

 6. Varmista saumaton yhteistyö

Sisältömarkkinoinnin suurimpia haasteita on löytää tekijöitä, joilla on ymmärrystä asiakkaasta ja tämän toimialasta. "Pitkissä asiakassuhteissa tämä ymmärrys kumuloituu koko tekijäjoukolle." Kaikkien tulee myös pitää kirkkaana mielessä tekemisen tavoitteet.

7. Kehitä tekemistä jatkuvasti

Sisältömarkkinoinnin teho paranee uutta kokeilemalla ja tuloksia mittaamalla. Digitaalisessa maailmassa pysyvää on vain muutos.