jukka_viitasaari_ville_rinne03_s638x0_q80_noupscale

Tervetuloa sisältöostoksille, lukijani!

Vuosia sitten opiskelin viestintää Helsingin yliopistossa ja haaveilin toimittajan urasta. Mielikuva tulevasta ammatista oli hieno ja jopa ylevä; olihan toimittaja ”vallan vahtikoira”, joukkoviestimet neljäs valtiomahti, kirjoittaa Kauppalehden sisältömyynnin johtaja Johanna Suhonen.

Viestinnän teoriaa hallitsi vielä tuolloin jo 1920-luvulla muotoiltu käsitys toimittajasta portinvartijana. Sen mukaan journalisti valvoi porttia julkisuuteen, yleiseen keskusteluun. Journalisti tutki, selvitti ja tarkasti faktat sekä ennen kaikkea päätti, mikä on tarpeeksi tärkeää ja kiinnostavaa julkaistavaksi yleisölle.

Ei minusta tullut toimittajaa. Ensimmäisissä työpaikoissani huomasin, kuinka kiinnostavaa on pyrkiä vaikuttamaan siihen portin takana olevaan julkisuuteen – markkinoinnin tai erilaisten muiden julkisuuden hallinnan keinoin. Minusta tuli markkinoija, pr-ihminen, kauppias.

Päivämäärä: 17.08.2015, 12:00
Uutisen tyyppi: Uutinen
Teema: Trendit
Teksti: Johanna Suhonen

Mutta.

Vaikka minusta olisi tullut toimittaja, nyt olisin markkinoija, pr-ihminen, kauppias.

Se alue, joka ennen oli aidattu ja vartioitu julkisuus, on nykyisin suuri basaari ilman rajoja. Toimittaja on kauppiaana omassa kojussaan kutsuen asiakkaita kaupantekoon, lukijoita lukemaan.

Portinvartija-journalisti käytti työssään mediansa valtaa. Merkittävät mediat olivat arvostettuja, niiden arvolupaus tunnettiin hyvin ja niillä oli uskollinen yleisö, jolle journalisti suuntasi viestinsä.

Nyt julkisuus on sosialisoitu, ja journalistin on löydettävä yleisönsä ainakin osin itse. Se on yhä lehdessä, omalla uutissivustolla tai kanavalla, mutta se on myös mobiilinotifikaatioissa, uutisaggregaatin sisältövirrassa, Whatsappissa jaetuissa linkeissä tai Facebookin instant articleissa.

Se alue, joka ennen oli aidattu ja vartioitu julkisuus, on nykyisin suuri basaari ilman rajoja.

Lukijat ovat siirtyneet 24h eläviin, globaaleihin kanaviin, joissa toimittajan on löydettävä jutuilleen yleisö ilman oman median suoraa arvovaltaa ja valmista kanavaa. Otsikko ratkaisee. ”Kauppalehden laatu, mutta Twitterin hinta – lue, lue!”

Kaikki kauppiaat haluavat kanta-asiakkaita ja kaikki toimittajat lojaaleja lukijoita. Kun seuraava kiinnostava sisältö on vain yhden klikkauksen päässä, on lukijan uskollisuus yhä vaikeampi saavuttaa. Kuumin uusi työnimike kansainvälisillä mediataloilla onkin sitouttamis- ja yhteisöpäällikkö (audience engagement /community manager), jonka alaisuudessa voi olla kymmenien journalistien tiimi, kuten esim. Financial Timesilla.

”Yleisön sitouttajat” työskentelevät verkkokauppiaiden parhaiden kikkojen mukaan houkutellen basaarin kulkijoita yhä syvemmälle oman kauppakojun sisälle. On taitolaji tuntea lukijansa, kuten asiakkaansakin, tietää, mitä he haluavat aina ja joka päivä ja mikä yllättää iloisesti. Tyytyväinen tilaaja-asiakas on niin kauppiaan kuin toimittajan onnistumisen palkinto.

Olisinko ollut pettynyt, jos portinvartijaksi opiskellessani olisin tiennyt, mitä tästä tulee. Ehkä.

Mutta toisaalta.

Hyvä, laadukas sisältö on itsessään arvokasta – silloin ja nyt. Journalismi, joka on perusteltua, avartavaa ja tarkastettua, on merkittävä osa länsimaista yhteiskuntaelämää ja elämäntapaa. Jotta hyviä sisältöjä syntyy ja ne löytävät yleisönsä, tarvitaan taloudellisesti pärjääviä mediataloja, jotka pystyvät huolehtimaan sisällön luomis-, tuottamis- ja markkinointiresursseista.


Olisinko ollut pettynyt, jos portinvartijaksi opiskellessani olisin tiennyt, mitä tästä tulee.

Ja vaikka toimittajan työ on haastavampaa tässä globaalissa sisältöjen basaarissa, tarjoaa pienentynyt maailma myös entistä rikkaamman aihe- ja yleisökentän. Mistä ikinä haluatkaan kertoa, löytyy aiheeseen kontakteja ja materiaalia sekä kiinnostunut yleisö.

Taitava uuden ajan journalisti hyödyntää tätä rohkeasti ja rakentaa itsestään mielipidejohtajan ja jopa toimittajabrändin. Ja da-daa, pian hän onkin taas portinvartija.