jukka_viitasaari_ville_rinne03_s638x0_q80_noupscale

”Olemme ottaneet valtavan loikan eteenpäin”

”Aika lailla kymmenen vuotta sitten tähän aikaan luovutin eteenpäin puolen vuoden projektityön hedelmän, uuden nettipohjaisen välitysjärjestelmämme noin 500 sivuisen määrittelydokumentaation. Kun katson tänä päivänä, miten yrityksessämme synnytetään uusia nettipalveluja ja kehitetään olemassa olevia, en voi kuin hämmästellä tapahtunutta muutosta toimintatavoissa. Puhelinluettelon painoiset määrittelydokumentaatiot herättävät nykyään lähinnä nostalgista hihitystä”, kirjoittaa Alma Mediapartners Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff.

Olisihan se maalaisjärjen käyttö ollut sallittua jo kymmenen vuotta sitten, mutta ei kai vain tullut silloin mieleen. Eikä siihen toisaalta sen ajan toimintatavoilla ollut juuri mahdollisuuttakaan. Ostajana me vaadimme kiinteähintaisia ja turvallisia projekteja ja alihankkijamme pilkuntarkkoja määrittelyjä. Oli määrittelykatselmointeja, versiointeja ja versioiden jäädytyksiä.

Kun kohtasimme ristiriitatilanteita, kaivoimme esille jäädytetyn version, ja pyrimme löytämään syyllisen. Eikö määrittelyä ollut luettu? Eikö sitä ollut ymmärretty vai oliko se väärin kirjoitettu? Vai puuttuiko sieltä peräti jotain? Ei kovin hedelmällistä, eikä missään nimessä erityisen rakentavaa.

Tänä päivänä opimme tekemällä. Pyrimme saamaan mahdollisimman nopeasti ulos ensimmäisen version. Sen pohjalta mietimme, onko uudelle tuotteelle tai ominaisuudelle kysyntää ja etenemme ketterästi eteenpäin. Pilkuntarkan speksaamisen sijaan aikaa käytetään siihen, olemmeko ratkaisemassa oikeaa ongelmaa tai onko mitään ratkaisemisen arvoista ongelmaa edes olemassa. Ja tätä miettimistä on luonnollisesti tekemässä koko tiimi.

Alma Mediapartners Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff hämmästelee sitä muutosta, joka suomalaisissa digiyrityksissä on tapahtunut noin kymmenen vuoden sisällä.

Pois vanhoista toimintatavoista

Tämän päivän digiyrityksille on itsestään selvää, että asioita tehdään ketterästi, ”leanisti” ja koko tiimin voimin. Mutta meille, perinteisen mediakonsernin sisällä toimivalle digiyritykselle, tämä ei ollut automaattinen lähtökohta.

Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että tuolloin kymmenen vuotta sitten toimimme kyllä hyvin uudenaikaisesti perinteisen median tekemiseen verrattuna, mutta hyvin vanhanaikaisesti tämän päivän startup-genreen verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että päästäksemme tähän pisteeseen meidän on pitänyt oppia pois vanhoista toimintatavoista.

Siinä missä vaikkapa koodari sai kymmenen vuotta sitten keskittyä aika puhtaasti koodaamiseen, odotetaan häneltä tänä päivänä näkemystä myös liiketoiminnan kehittämiseen ja konseptointiin. Määrittelydokumentaation sijasta pitääkin osata lukea asiakasta. Ja kun emme lähtökohtaisesti ole toimineet näin, emmekä alun perin palkanneet työntekijöitämme tällä periaatteella, on tämä tarkoittanut kulttuurimuutosta niin työn tekemisessä kuin sen johtamisessakin.

Siinä missä vaikkapa koodari sai kymmenen vuotta sitten keskittyä aika puhtaasti koodaamiseen, odotetaan häneltä tänä päivänä näkemystä myös liiketoiminnan kehittämiseen ja konseptointiin.

Tänä päivänä toimistolta ulos lähteminen ja potentiaalisten asiakkaiden luo meneminen on muuttunut arkipäiväksi muillekin kuin myyjille, mutta itsestään selvää se ei ole ollut. Yllättävän moni meistä kun on epämukavuusalueellaan ottaessaan yhteyttä ihan uusiin ihmisiin ja testatessaan omia ajatuksiaan.

Olemme edenneet kulttuurinmuutosmatkallamme valtavan loikan. Jälkiviisaana on kuitenkin helppo todeta, että keskustelua oman yrityksemme sisällä olisi kannattanut käydä vielä huomattavasti laajemmin ja huomattavasti enemmän. Olisimme todennäköisesti päässeet nopeammin tähän pisteeseen, jossa nyt olemme.

Vaikka olen välillä itsekin naureskellut kliseille ruotsalaisten diskuteerauksesta, olisi meillä edelleen paljon opittavaa sillä saralla. Sanoisin, että suomalainen johtamiskulttuuri arvostaa edelleen turhankin paljon nopeita ja jämäköitä päätöksiä. Keskustelua pidetään yhä ajanhaaskauksena. Kulttuuri ei kuitenkaan muutu pelkästään päättämällä. Keskustelemalla se voi muuttua.