Suomen talvi sisuunnutti - vastuu henkilöstöstä

Kun aloitin työni Aamulehdessä vuosituhannen vaihteessa, Tamperetta riepotteli runsasluminen myrsky. Kahlatessani hangessa ja lumituiskussa olin menettää toivoni. Tulin kotiin 40 ylimääräisen lehden kanssa: en ollutkaan jakanut lehtiä kaikille tilaajille. Tyttöystäväni auttoi löytämään kadonneet postilaatikot.

Seuraavana aamuna ajattelin, että lehdet tai myrsky eivät minua nujerra. Ehkä minusta löytyy sitä samaa sisua kuin suomalaisillakin on. Ja nyt ajattelen, että haluan jatkaa työtä niin kauan kuin kroppa kestää.
Olen työskennellyt Aamulehden varajakajana, nykyisessä Alma Manussa, reilut 10 vuotta. Lähes saman verran kuin olen asunut Suomessa. Lähtöisin olen Uruguaysta. Olen asunut paljon ulkomailla, seilannut meriä merimiehenä ja maita muusikkona. Tuona aikana ehdin kyllästyä matkustamiseen ja hotelleihin. On hyvä, että ihmisellä on oikea koti.

Aamulehden ja Alma Manun jakajaksi pääsin melko mutkattomasti. Ystäväni näki työnhakuilmoituksen lehdessä ja vinkkasi minulle. Soitin Aamulehteen, pääsin haastatteluun ja melko pian aloitin työt.

Ei ole ihan itsestään selvää, että suomalainen firma ottaa vuoden verran maassa asuneen ja suomea taitamattoman töihin.

Varajakajana ovat tulleet tutuksi niin Tampere kuin sen lähialueetkin. Nostan hattua niille jakajille, jotka polkupyöräilevät kesät talvet. Itse jaan lehdet autolla. Työ on hyvin itsenäistä. Pidän siitä, ettei kukaan hengitä niskaan, vaan saan olla oma pomoni.

Alma Manussa, ainakin täällä Tampereella, on melko monta englanninkielistä jakajaa. Varsinaisen työni ohella opetan englanninkielisille sähköisen jakokirjan käyttöä ja opastan uusia jakajia heidän jakoreiteillään. En ole varma, miksi juuri minut on valittu tähän tehtävään. Sitä pitäisi kysyä päälliköiltä, mutta ainakin homma tuo mukavaa vaihtelua työhön.
 
Alberto Silva
Lehdenjakaja
Alma Manu Oy