Torstai 17.05.2012 | Euroviisuihin: 5 päivää
MedialleYritysvastuuYritysvastuututkimus
Yritysvastuututkimus
Yritysvastuulla tarkoitetaan yrityksen vastuuta toimintansa aiheuttamista vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan ja sidosryhmiin. Mediatoimialalla yritysvastuulla on ominaispiirteitä, joita perinteiset vastuullisuuden määritelmät eivät riitä kuvaamaan. Kaikelle yritystoiminnalle tyypillisten taloudellisten, sosiaalisten ja ekologisten vaikutusten lisäksi mediayritysten toiminnalla on vaikeasti mitattavia, mutta merkittäviä suoria ja epäsuoria yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaikutuksia.
 

Olennaisen äärelle sidosryhmiä  kuuntelemalla

 
Yhteiskunnallinen vastuu on elimellinen osa mediatoimialaa. Sen sijaan järjestelmällinen, alan ominaispiirteet esille tuova yritysvastuun hallinnointi ja raportointi hakee alalla vasta muotoaan. Niinpä Alma Media toteutti vuodenvaihteessa 2009-2010 laajan kartoituksen selvittääkseen, mitä sen keskeisimmät sidosryhmät pitävät media-alan yritysvastuun tärkeimpinä osa-alueina ja millaisia odotuksia sidosryhmillä on Alma Median yritysvastuulta. Kartoitus vahvistaa yhtiön ymmärrystä siitä, miten se voi omalta osaltaan vaikuttaa kestävään yhteiskunnalliseen kehitykseen. Lisäksi tutkimustulokset valottavat koko mediatoimialan vastuullisuutta.

Tutkimukseen haastateltiin vajaata viittäkymmentä eri sidosryhmien edustajaa: Alma Median lehtien ja verkkopalveluiden lukijoita ja kävijöitä, konsernin henkilöstöä, media-asiakkaita, sijoittajia, valtionhallinnon edustajia, keskeisten järjestöjen edustajia, muiden medioiden toimittajia ja mediatalojen edustajia sekä yhteistyökumppaneita. Tutkimus on osa Tukholman yliopistolle tehtävää maisterin tutkinnon lopputyötä.


Luotettavuus ja ympäristövastuu media-alan yritysvastuun ytimessä


Sidosryhmätutkimuksen perusteella media-alan vastuullisuus koostuu sekä alalle ominaisista erityispiirteistä että perinteisistä, kaikille yrityksille yhteisistä yritysvastuuteemoista. Luotettavuus, ennen kaikkea luotettavien mediasisältöjen tarjoaminen, ja ympäristövastuu ovat tutkimuksen mukaan kaksi tärkeintä vastuullisuuden osa-aluetta. Myös journalistinen riippumattomuus, vastuu henkilöstöstä ja sananvapauden edistäminen nousevat esille.
 
 
 
 

Paikallisuus Alma Median yritysvastuun  erityispiirre


Alma Median yritysvastuun erityispiirteitä kysyttäessä vastaajat korostivat, että Alman yritysvastuuseen kuuluvat samat asiat kuin muidenkin mediayritysten vastuullisuuteen. Niiden lisäksi sidosryhmät kuitenkin painottivat Alma Median vastuuta paikallisuuden tukemisesta, mikä perustuu yhtiön lehtien ja verkkopalveluiden merkittävään rooliin alueidensa yhteisöllisyyden ja paikallisidentiteetin luomisessa ja ylläpitämisessä. Tämä tarkoittaa paitsi paikallislehtien elinvoimaisuuden takaamista, myös "lähijournalismia" eli sitä, että paikallislehtien sisällöt ovat aidosti paikallisia eivätkä jaettuja sisältöjä.
 
 
 
 

Sidosryhmien odotukset kohdistuvat  ympäristöasioihin


Tutkimuksessa selvitettiin myös Alma Median vastuullisuuteen kohdistuvia vaatimuksia. Nämä ovat siis niitä teemoja, joissa sidosryhmät kokevat Alma Medialla olevan tarvetta entistä vastuullisempaan toimintaan.

Tutkimus paljasti, että henkilöstöllä, media-asiakkailla, liitoilla ja järjestöillä sekä sijoittajilla on yritysvastuuseen liittyviä vaatimuksia huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi lukijoilla ja kävijöillä. Vaatimukset heijastelevat myös kunkin sidosryhmän suhdetta Alma Mediaan. Yksi teema nousee kuitenkin kaikkien sidosryhmien kohdalla selvästi esiin: ympäristövastuu tulisi liittää entistä syvällisemmin osaksi kaikkea toimintaa.
 
 

Sivu viimeksi päivitetty/tiedot tarkistettu 13.04.2011